Kielen oppimisen oppiminen

Yleisön pyynnöstä minun täytynee vielä kerran sanoa pari sanaa siitä, miten olen oppinut kieliä. Ala-asteella, kun englanti oli ehdottomasti kaikista aineista vihatuin, omaksuin sen omaksikin hämmästyksekseni niin hyvin, että minulla oli siitä aika usein kymppi todistuksessa. Tämä lienee osittain johtunut siitä, että äiti oli kieltenopettaja, ja isoveli lainasi kirjastosta mielellään englanninkielisiä lastenkirjoja, joita minäkin sain vilkaista, joten pohjaa oli aivan toisella lailla kuin luokkatovereilla. Itse asiassa minun lapsuudessani, 1970-luvulla, ruotsin tarpeellisuus ymmärrettiin savolaisessa pikkukaupungissa huomattavasti paremmin kuin englannin. Koska Savon raakuudesta ja elinkelvottomasta viheliäisyydestä oli sankoin joukoin muutettu Ruotsiin, useimmilla oli sukulaisia Ruotsissa ja tiiviit yhteydet lahden yli, joten lapsillakin oli yleensä ainakin jotain pohjaa ruotsissa. Silloin kun ruotsi koulussa alkoi, minä osasin oikeastaan enemmän saksaa kuin ruotsia ja suhtauduin ruotsiin miltei yhtä vihamielisesti kuin nykyiset hurrivihaajat. Mutta koska meikäläiset tietävät, että ainoa syy olla oppimatta koulussa on laiskuus ja tyhmyys, jotka eivät sovi meikäläisille, niin totta kai minä söin, tai opin, senkin, mitä ruotsintunneilla pöytään pantiin. Sen jälkeen ruotsin tarpeellisuutta ei sitten tarvinnutkaan erikseen todistella, kun huomasin miten paljon hyviä kirjoja ja kiintoisien kielten oppikirjoja oli saatavana ruotsiksi, mutta ei suomeksi.

Siihen aikaan vielä enimmältä osaltaan tyydyin seuraamaan koulun kieltenopetusta ja pitämään silmäni auki - esimerkiksi kun televisiosta tuli ohjelmia, joissa oli englannin-, ruotsin- tai saksankielistä puhetta, pidin totta kai korvani auki. Minua on ylipäätään hämmästyttänyt aina se, miten jotkut kykenevät olemaan oppimatta kieliä, jos niitä kerran kuitenkin televisiosta yhtä mittaa kuulee - mikä ei ole ollenkaan itsestään selvää, ottaen huomioon, että aika monissa muissa maissa dubataan alkuperäinen ääni kuulumattomiin.

Saksaa opin itse asiassa yllättävänkin tavanomaisin keinoin, lainaamalla kirjastosta ensin muutamaa vuotta omaani korkeamman tason oppikirjoja, sitten aloittamalla oman saksankielisen pokkarikirjaston keräämisen. Myös kirjeenvaihtotoverini Bettina Ruhrin alueelta, joka oli ensimmäinen kontaktini ikäisteni tyttöjen ajatusmaailmaan 14-vuotiaana, oli suureksi avuksi opettaessaan minulle sellaisia tuiki tarpeellisia ilmauksia kuin 'rumbekommen - hän tosiaan kirjoitti 'rumkriegenin sijasta 'rumbekommen - joka tarkoittaa "saada taivutelluksi sukupuoliyhdyntään". Ensimmäinen ns. hyvä kirjailija, jota luin saksaksi ilman suomennoksen apua - suomennoksen tuella luin ainakin Heinrich Böllin Katharina Blumin menetetyn maineen - oli vanha kunnon Hermann Hesse, jonka teoksista kylläkin kaikkia Arosusia (jonka olen toki lukenut, ja joka teki minuun aikoinaan hyvin suuren vaikutuksen, vaikken enää osaa pitää sitä kovinkaan ihmeellisenä - se ilmeisesti iskee kuin miljoona volttia ihan tiettyyn kohtaan nuoressa ihmisessä, päätellen siitä, miten monet itseään ainutlaatuisina pitävät pikkuälyköt ovat löytäneet siitä itsensä 17-vuotiaina) ja Lasihelmipelejä (jota en ole koskaan jaksanut kahlata loppuun) paremmin olen perillä hänen novelleistaan, jotka ovat itse asiassa aivan toista maata kuin hänen romaaninsa - suurin osa niistä on realistisia ja osuviakin kuvia vuosisadan alun Saksan elämästä, sekä kansan elämästä että maailmanparantajien (vihertävistä aatteistani huolimatta en ole koskaan seonnut mihinkään vegaanihöyrypääideoihin, mistä kiitos kuuluu varmaankin juuri Hessen ylettömän hauskalle novellille Der Weltverbesserer, Maailmanparantaja - lieneekö suomennettu?).