Mirva Haltia Marita Jurvan jalanjäljissä

Lasse Lehtisen puoluekantaa eli tupakoivia demareita edustava Mirva Haltia esittelee blogissaan kuin omana keksintönään Suomen maaseudunpuolueen kerrallisen kansanedustajan, yksityisetsivä Marita Jurvan "hauskaa" "vitsiä" Karjalan vaihtamisesta Ahvenanmaahan, koska ahvenanmaalaiset kuulemma "suomalaisuudesta kieltäytyjinä" eivät ansaitse parempaa. Tämä kuvaa omalta osaltaan sitä, miten syvälle sekä äärioikeistolaisten järjestöjen propaganda että 90-luvun laman luoma itsekkyys ovat vaikuttaneet yhteiskuntaan: se, mikä kultaisella kahdeksankymmenluvulla oli selvästi demokratianvastaisten ryhmien ekstremismiä, on nyt edennyt suurimpaan puolueeseemme. Eipä siksi että olisin koskaan sosialidemokraattien edistyksellisyyttä ja humaaniutta kovin vakavasti ottanutkaan: Varkauden kaltaisella demarimafian hallitsemalla paikkakunnalla huomaa helposti, miten opportunistista ja kyynistä väkeä heikäläiset ovat. On kuvaavaa, että SMP ei 80-luvulla rasismilla keppihevostellessaan koskaan pärjännyt Varkauden demareille, jotka omivat rasismin ja mutakuonovihan itselleen. Lieneekö siihen persläpeen sijoitettu vieläkään yhtään turvapaikanhakijaa?

Dekonstruoidaan hieman Haltian puheita. Hän puhuu "suomalaisuudesta" samaan tapaan kuin suomalaisuudenliittolaisessa ja sfnet.keskustelu.kielipolitiikan diskurssissa on tapana. Siinä puhetavassa "suomalaisuus" ei ole mikään sellainen käsite, jonka kaikki Suomen kansalaiset (myös saamelaiset, ahvenanmaalaiset, suomenruotsalaiset, Suomen romanit ja Suomen kansalaisuuden saaneet somalit, muutamia esimerkkejä mainitakseni) yhtäläisin oikeuksin voivat joka päivä määritellä uudelleen omalla tavallaan. Ehei, "suomalaisuus" on eräänlainen demokraattisesta kontrollista täysin vapaa jumaluus, joka vaa'allaan punnitsee ja köykäiseksi havaitsee kaikki muut kuin ne, jotka elävät elämänsä valmiin suomalaisuuden mallin perusteella. Koska natsismiin viittaaminen metaforana on jo kulunutta, otan mieluummin puheeksi Gabriel Narutowiczin kohtalon.

Kuten puolantaitoiset lukijani lienevät jo linkin takaa lukeneet, Gabriel Narutowicz oli erektuslaisia aloja opiskellut tiedemies ja insinööri, energia- ja polttoainetekniikan uranuurtaja, joka läheni kuudenkymmenen vuoden ikää kun hänet valittiin 1922 Puolan presidentiksi - vastaitsenäistyneen maan kahtena ensimmäisenä vuonna hän toimi mm. yleisten töiden ministerinä (minister prac publicznych - luultavasti "tie- ja vesirakennusministeri" olisi selkeämpi käännös; ennen paluutaan Puolaan Narutowicz oli toiminut pitkään Sveitsissä nimenomaan tie- ja vesirakennusalalla). Vasta presidentiksivalintansa jälkeen Narutowicz menetti henkensä murhan uhrina: murhaaja, Eligiusz Niewiadomski, oli puolalainen nationalisti, joka surmasi Narutowiczin, koska hänet oli valittu presidentiksi "ei-puolalaisilla" äänillä. Niewiadomski edusti mirvahaltialaista käsitystä puolalaisuudesta: hänen mukaansa Puolan vähemmistöt - juutalaiset, liettualaiset, valkovenäläiset, ukrainalaiset - edustivat "puolalaisuudelle vihamielisiä voimia", joten näiden ääniä ei ikään kuin laskettu: uurnille olisivat oikeutta myöten kuuluneet vain ne, jotka olivat kielellisesti ja syntyperältään kantakirjapuolalaisia ja joilla lisäksi oli Niewiadomskin määrittelemän "puolalaisuuden" (Mirva Haltian määrittelemän "suomalaisuuden") mukaiset mielipiteet. Narutowicz, jonka perhe jakaantui kansallisuusrajoittain - hänellä oli veli Stanislaw,joka kirjoitti nimensä muodossa Stanislovas Narutavicius ja joka saavutti jonkinasteista merkitystä Liettuan dzialacz patriotycznyna - oli todellakin saanut prezydenturansa pitkälti vähemmistöjen äänin, jolloin mirvahaltialaisilla oikeistonationalisteilla oli tietysti koko maailman oikeus - omasta mielestään - nähdä asia niin, että "oikeita" puolalaisia "sorrettiin".

Mirvahaltialainen tapa määritellä "suomalaisuus" ei tietenkään missään mielessä sovi yhteen demokratian kanssa. Kun hyväksytään nationalistinen käsitys "suomalaisuudesta" tai kansallisuudesta yleensäkin jonain ikuisena, neuvottelujen ja sopimusten ulkopuolisena Ukko Ylijumalana, päädytään tilanteeseen, jossa jumalan papeiksi ja Ukon ystäviksi itsensä nimittävät henkilöt käytännössä nauttivat täysin demokraattisen kontrollin ulkopuolella huomattavaa valtaa ja voivat sekä kiihottaa että syyllistyä hyvinkin raskaisiin rikoksiin niin, että valtio tai oikeuslaitos ei yksinkertaisesti uskalla saattaa heitä vastuuseen rikoksistaan. Kas, tuollaisessa tilanteessahan Ukon ystävät, mirvahaltialais-niewiadomskilaiset nationalistit ym. katsovat oman valtansa olevan aidompaa kansanvaltaa kuin se valtion harjoittama. Sitä vastoin valtio, jonka tehtävänä olisi Ukon tahdon toteuttaminen ja joka alun pitäenkin on perustettu vain Ukon tahtoa toteuttamaan, on lipsunut velvollisuuksistaan antamalla vähemmistöjen, isänmaattomien kosmopoliittien ja muiden Ukon silmissä syntisten, vääräoppisen ja alempiarvoisten ryhmien profaaneille äänille saman verran arvoa kuin Ukon ystävien äänille. Eihän sellainen käy laatuun. Ukon uskollisia ystäviä - mirvahaltialaisia - eivät tietenkään sido pahojen pahat lait, koska heidän valtansa tulee suoraan Ukolta. Siksipä he sitten voivatkin kepeästi leimata kokonaisia kansanosia Ukon vihollisiksi ahvenanmaalaisiksi, joille ei kuulukaan sama oikeus määrätä omasta elämästään kuin Ukon ystäville.

Luonnollisesti eräs analogia löytyy myös Israelin valtiosta, jossa konfliktit sekularistien ja uskonnollisten välillä ovat arkipäivää: eräässä mielessä uskonnolliset voimat Israelissa edustavat mirvahaltialaista näkemystä siitä, mitä israelilaisuus on - he näkevät israelilaisuuden ennen muuta juutalaisuutena, heikäläisten israelilaisuus on viime kädessä uskonnollisesti määritelty käsite, ja vain uskonnollisen koulutuksen saaneen eliitin, tekisi mieleni sanoa provokatorisesti ulaman, on lupa tulkita israelilaisuutta uudelleen, mutta israelilaisuuden käsite määritellään viime kädessä teokraattisesti, demokraattisen vallanjaon ulkopuolella, ja määrittelijöillä on melkoisesti poliittistakin päätösvaltaa, jota mikään äänestyslippu ei sääntele. Sekulaarit voimat näkevät Israelin tietenkin tavallisena länsimaisena demokratiana ja paheksuvat jeshivan ja synagogan yrityksiä tunkeutua määräilemään maan asioista. (Luonnollisesti tämä dikotomia on aika karkea, koska molempien leirien sisällä on suuriakin mielipide-eroja - tunnettuahan on, että uskonnollisesta leiristä löytyy paljon hyvinkin ankaria antisionisteja, jotka näkevät Israelin valtion todellista transsendenttiä Israelia loukkaavana pilakuvana ja puhuvatkin mieluummin jiddishiä kuin hepreaa, joka on liian pyhä kieli tissikuvalehdissä ja muissa maallisissa teksteissä käytettäväksi; toisaalta taas sionismi on leimallisesti maallinen, alkujaan sosialistinenkin liike, vaikka nykyään sillä tietenkin on paljon kannattajia myös uskonnollisissa juutalaisissa piireissä.)

Sanomattakin on selvää, että minä en kannata mirvahaltialaisittain määriteltyä "suomalaisuutta". Minusta demokraattisen kansalaisen velvollisuus on ehdottomasti vastustaa kaikenlaisia omavaltaisia mirvahaltialaisia yrityksiä määritellä "suomalaisuus" Suomen valtiosta riippumattomilla, karismaattisilla tavoilla. Joka haluaa puolustaa kansanvaltaa ja oikeusvaltiota, nouskoon seisomaan ja ilmoittautukoon vapaaehtoiseksi taisteluun Mirva Haltiaa ja hänen "suomalaisuuttaan" vastaan. Minä en ole antanut Mirva Haltialle mandaattia päättää siitä, mikä on minun "suomalaisuuteni". Ahvenanmaalaisia olen tuntenut elämäni varrella montakin, ja useista olen pitänyt paljonkin. Mirva Haltiasta en pidä, enkä häneen luota, eikä hän määrittele minun suomalaisuuttani. Ei nyt eikä koskaan. Jos hän yrittää sen vallan itselleen omia ilman minun valtakirjaani, se on sisällissodan paikka.

Mielenkiintoista, mutta aiemmin kommenttipalstallani riehuneen demarin puheista päätellen varsin demarimaista ajattelutapaa ilmentää myös hänen sananvalintansa "niskoittelevista ahvenanmaalaisista". Kun joku on eri mieltä Mirva Haltian kanssa, tai demarien kanssa yleisemminkin, se ei ole merkki siitä, että tämä joku nyt vain on eri mieltä asiasta, koska hän käyttää demokraattista oikeuttaan niskoitella. Ehei. Niskoittelu Puolueen tahtoa vastaan on paheksuttavaa ja moraalitonta, koska Puolue tietää aina sinua paremmin, mikä sinulle on hyödyksi; ja siitä pitää mieluiten rangaista lähettämällä puna-armeijan panssarivaunut Vilnaan ja Tallinnaan, vai Maarianhaminaan?, kurittamaan niskoittelijoita.

Pushkin sanoi: He osaavat rakastaa vain kuolleita. Mirva Haltia tuntee syviä rakkauden tunteita sukunsa vanhaa maaplänttiä, mutta ei suomalaisia tai ahvenmaalaisia ihmisiä kohtaan. Minun perheestäni kellään ei ole ollut maaplänttejä Karjalassa eikä muuallakaan, emme ole Mirva Haltian suvun kaltaisia kartanonomistajia, pomestikkoja ja kulakkeja. Omaisuuden sijasta meillä on ollut vain aineetonta perintöä. Meikäläisten koti ja isänmaa koostuu sivistyksestä ja mielenlaadusta, ihmisistä ja muistoista, jotka kulkevat mukana vaikka muille maille: omnia mea mecum porto. Mirva Haltia ei uhraa hetkenkään ajatusta ihmisille, ei ahvenanmaalaisille ihmisille eikä niille venäläisille, joiden olisi pakko muuttaa pois Karjalasta, jos hän ja muut Seppo Lehdon hengenheimolaiset saavat itsekkään tahtonsa läpi. Ja kun esimerkiksi Varkauden kaltaiset paikat ovat jo nyt käytännössä slummia, josta jokainen kynnelle kykenevä nuori muuttaa etelän suuriin kaupunkeihin eikä slummiin asumaan jääville vanhuksille ole varaa edes kustantaa säännöllistä bussiliikennettä keskustan ja lähiöiden välille, saati kirjastoja lapsille, niin mikä ihmeen mieli on kurjistaa näiden slummien elämää entisestäänkin hankkimalla lisää elinkelvotonta syrjäseutua? Ne maa-alueet kuuluvat meille ja me pystyisimme niitä hoitamaan, sanoo Belomorkanalia sauhutteleva sosialidemokraattimme. Niin kauan kuin ei pystytä hoitamaan nykyisiäkään maita, en pidä hänen puheitaan sen vessapaperin arvoisena, jolle hänen puolueensa ohjelma on kirjoitettu.