Lätinää keskiviikkoillaksi

(ja torstai-illan täydennykset)

Kun nyt en jaksa hakea kotoa iirikirjan luonnoksia puhtaaksikirjoitettavaksi niin lätistään nyt jotain yleisluontoista. Birdy on näköjään taas kerran antautunut kurittamaan olkinukkeja vaivautumatta lukemaan, mitä me parkumatit oikeasti olemme kirjoittaneet. Birdyn tasoinen "keskustelu" on minun tasoni alapuolella, joten jätän Birdyn keskustelemaan ihan keskenään kallonsisäisten demoniensa kanssa.

Se tietysti on selvää kuin pläkki - tai kuten isoäitivainaa tapasi sanoa: selvä kuin juna - että Birdyn lukuisat naisfanit kuvittelevat sankarinsa taas kerran panneen miehille jauhot suuhun. Mutta tämä vain todistaa, mitä aina olen sanonut ns. naiskulttuurista: naiskulttuuria on määritelmällisesti se, että porukan isoin kiljukaula ja parantumattomin luonnevikainen räyhää räkä rinnuksilla täysin asiattomia tolkuttomuuksia, ja muut antavat tämän pehmustettuun selliin kuuluvan tapauksen viedä itseään kuin lammasta liekanarussa. Birdy ei kertaakaan yritäkään millään tavalla puuttua arvostelijoidensa todellisiin argumentteihin, eikä todellakaan noteeraa, että hänellä on vastassaan monta eri ihmistä, joilla on toisistaan poikkeavat mielipiteet ja lähtökohdat. Hänellä on valmiit stereotyypit siitä, miten miehet muka maailmasta ajattelevat, ja jos meidän reaalisesti olemassaolevien miesten todelliset, dokumentoitavat mielipiteet poikkeavat tästä piirunkaan vertaa, sen pahempi todellisuudelle. Oikeaa todellisuutta on Birdyn mielestä se, mitä lämmityskattilan työporukka hänen takaraivonsa sisällä keskenään näyttelee. Kun minulla ei ole suoraa näköyhteyttä Birdyn takaraivon sisälle, niin minulla ei sitten ole kosketusta Birdyn todellisuuteenkaan; ja sellaisen henkilön kanssa ei oikin voi väitellä, joka ei elä samassa todellisuudessa, samassa maailmankaikkeudessa eikä samalla planeetalla.

Eihän Birdy tietenkään hölmö ole, ainakaan niin hölmö kuin ne ressukat, jotka ottavat hänet vakavasti. Minä en enää ole niin hölmö, mutta sellainen yhteiskunta, jossa Birdyn tasoinen "argumentaatio" tai "feminismi" tai "naisasia" otetaan vakavasti, on varsinainen Hölmölä. Mitä minun kannattaa itse asiassa yrittääkään esiintyä tai argumentoida asiallisesti, kun Birdy ei pysty vastaamaan suoraan kysymykseenkään muuten kuin väistämällä sen, pilkkaamalla kysyjää ja keksimällä jonkin ontuvan analogian?

Lisäys torstaina: Todistukseksi siitä, että Birdyn tyyli ei miellytä minua fiksumpiakaan miehiä, seuraavassa lainauksia (luvallisia) viestistä, jossa Janne Vainio lausuu mielipiteensä Birdystä. Sanottakoon, että Janne pitää itseään periaatteessa profeministinä. Janne halusi minun erikseen muistuttavan, että hän on asiakysymyksissä ollut pitkälti samoilla linjoilla kuin Birdy, enkähän minäkään joka asiasta ole eri mieltä Birdyn kanssa: miten hyvälle asialle tahansa on vahingoksi, että sitä ajavat Birdyn tai Markus Hej-å-hå Janssonin kaltaiset tahot. Janne tähdensi vielä erikseen, että hänen arvostelunsa ei suuntaudu Birdyn mielipiteisiin, vaan ennen muuta väittelytottumuksiin ja kaksinaismoraaliin, jota Jannen mielestä ei tule feministeiltä ottaa vastaan, vaikka kuinka profeministejä oltaisiin.

Minä en ole nähnyt Hapulissa mitään muuta vikaa paitsi täsmälleen juuri hänen keskustelumenetelmänsä (tai oikeammin sanottuna argumentaation täydellisen puuttumisen). Hänen keskustelumetodinsa (joka paikoitellen käy ilmi myös hänen teksteissään) on se, että jos joku on eri mieltä mistä tahansa pienestäkin asiasta, niin häneltä tulee ensin valtavana ryöppynä täysin mielikuvituksellisia olkinukkesyytöksiä (siis ei vain muutamaa, vaanmuutama kymmenen) siitä, mitä kanssakeskustelija mukamas on väittänyt ja mitä tämän "on pakko ollut tarkoittaa"; sen jälkeen, jos kanssakeskustelija
yrittää huomauttaa siitä että kyse on virhetulkinnasta, hän syyttää kanssakeskustelijaa siitä, että tämä on sortunut "patriarkaaliseen neuvomiseen ja holhoamiseen" ja että on muka kyse siitä että "taas kerran naiselle yritetään sanella kaapin paikka"... Siinä mielessä Minttu Hapuli on suorastaan karikatyyrimäinen kouluesimerkki sellaisesta feministi-"intellektuellista", jonka ainoa pääasiallinen argumentti on se, että naisen sana on jumalan sanaa ja että kaikki siihen suunnattu vähäinenkin arvostelu on yksipuolisesti pelkkää patriarkaalista holhousyritystä.

[...]

Onhan se kyllä sinällään totta, että jos joku kirjoittaisi joko lihavista ja rumista naisista tai vaikka Minttu Hapulin kaltaisista räyhäävistä sekopääfeministeistä vastaavanlaisia hyvin perustellusti pilkallisia tekstejä [kuin Birdyn nörttineutrivuodatus] niin Minttu Hapuli ja hänen "ihalijansa" menisivät siitä raivoihinsa ymmärtämättä edes, että ovat siinä kohdin sortuneet pahimman luokan kaksinaismoralismiin. Mutta toisaalta, en silti näkisi arveluttavana myöskään sitä, jos jotkut kirjoittaisivat naisista (vaikkapa juuri kyseisestä tapauksesta) vastaavilla tavoilla "törkeästi arvostelevia" tekstejä - mikäli arvostelu vain on täysin perusteltua. Minttu Hapuli ja hänen säälittävät "ihailijansa" (jos niitä tosiaankin on) kiehukoot sitten vain raivosta, mutta mitä se nyt meitä pitäisi liikuttaa.

Jos tuolla "Birdyllä" tosiaankin on ihailijoita, niin pelkään pahoin, että se etäinen ihailu johtuu vain siitä, että he eivät ole koskaan joutuneet keskustelemaan kyseisen henkilön kanssa. Kyllä minäkin varmaankin ihalisin häntä sillä edellytyksellä. Mutta en todellakaan voi ihailla sellaista säälittävää tapausta, joka elää sellaisissa täysin irti todellisuudesta olevissa fantasiakuvitelmissa (miehistä ja heidän suhteestaan häneen), joissa "Birdy" tosiasiassa ilmeisestikin elää, päätellen omaksumistaan paranoidisista keskustelutavoista. Pidän siis "Birdyä" lähinnä surullisena tapauksena. En edes osaa olla hänelle oikeasti vihainen, vaikka hän on aika törkeästi loukannut minua. Ja kyllä Panu on mielestäni tavallaan oikeassa siinä, että jonkinlainen kioskikirjallisuustasoinen "pintafeminismi" voi monillekin hauraille naisihmisille olla "suojavarustus" sellaisella tavalla että he alkavat uskoa vakavissaan itsekin että heidän hallusinaationsa ovat merkki jostain "naisellisesta tiedostamisesta" ja siitä että he ovat jumalatarolentoja.

Toivottavasti "Birdy" ja hänen hengenheimolaisensa kasvavat edes joskus isoiksi (siihen on vielä tilaisuus, kun on vasta vähän yli kolmikymppinen).

Totesin tuohon, että minäkin toivon Jeesuksen tulevan takaisin, Matti Nykäsen raitistuvan ja Suomen voittavan jalkapallon maailmanmestaruuden (vaikken urheilusta sinänsä välitäkään). Mutta hengitystäni en rupea pidättelemään.

Blogini tämä merkintä muuten kirvoitti Jannesta myöhemmin seuraavanlaisen kommentin, jonka toivottavasti saan kopioida tähän kokonaisuudessaan:

Sanoisin tästä nyt yleisesti ottaen (ja terveiset myös Jouni Varangalle), että mielestäni yhteistyö tasa-arvoasioissa kannattaa kyllä, mutta yhteistyö ilman ehtoja on sulaa hulluutta, enkä kannata "yhteistyötä ilman ehtoja" missään tapauksessa ainakaan niin kauan kuin Panun kuvailemilla ilmiöillä on "feminismin" nimikkeen alla jotakin vähänkin merkittävää valtaa tässä kulttuurissa. Ja perustelen seuraavassa, MIKSI tälle yhteistyölle nimenomaan pitäisi ruveta miesten taholta asettamaan kovia ehtoja, eli perusvaatimuksia sille että feminismin on sisäisesti kyettävä muuttamaan itsensä sellaiseksi että se on yhteistyön arvoista. Nimittäin:

1) Jolleivät feministit hyötyisi positiivisessa mielessä siitä asiasta, että jotkut miehet ovat halukkaita yhteistyöhön heidän kanssaan, sellaisessa tapauksessa feministit eivät tällaista yhteistyötä edes kaipaisi, ja näin ollen yhteistyö feministien kanssa olisi sellaisessa tapauksessa joka tapauksessa miesten kannalta turha toivo.

2) Tilanne on siis tosiasiassa se, että feministit hyötyvät siitä, että he voivat saada myös miehiä mobilisoitua yhteistyöhän joidenkin tavoitteittensa ajamiseksi. Koska he hyötyvät siitä yhteistyöstä (siinä missä miehetkin voivat siitä hyötyä), kyseessä on sellainen asia, jonka ehdoista on järkevää neuvotella puolin ja toisin. Vain hullu antaa kaiken ilmaiseksi, jos jää siitä kaupasta tosiasiassa itse jotenkin tappiolle.

3) Miesten kannattaa siis asettaa sellaisia ehtoja, jotka liittyvät siihen, että feministit muuttavat käyttäytymistään, propagandaansa ja yhteiskunnallisia toimintatapojaan siltä osin kuin heidän nykyiset käytäntönsä vahingoittavat miesten mahdollisuuksia osallistua toivotun kaltaisiin sukupuolijärjestelmän muutoksiin.

Vasta siinä vaiheessa, kun jokin profeministiryhmittymä saa listattua edes jotkin väljät reunaehdot ja VAATIMUKSET sille, mitä olisi "järkevä feministinen yhteistyö", voisin kokea olevani profeminismistäni enemmän ylpeä kuin että se olisi minulle sellainen häpeän aihe jota se on toistaiseksi valitettavasti ollut.

Yhtenä reunaehtona tulisi mielestäni olla, että ne feministit, jotka odottavat voivansa jotenkin hyötyä yhteistyöstä miesten kanssa, sanoutuvat tiukasti irti sellaisista kulttifasistisista "feminismi"-ilmiöistä, joita esimerkiksi Birdyn surullisen kuuluisat ja laajahkoa mainetta saaneet menettelytavat edustavat. Toisin sanoen, feministeiltä pitää mielestäni VAATIA, että he yksiselitteisesti tuomitsevat sellaisen leimaavan kommunikaatiotavan, joka tosiasiassa haittaa miesten mahdollisuuksia sukupuolijärjestelmän muutoksiin, ja jota jotkut myös "feminismin" nimikkeellä siitä huolimatta levittävät. Kyllä minkä tahansa yhteiskunnallisesti vaikuttavan yhteistyön ehtona pitää voida olla se, että yhteistyön osapuolet puolin ja toisin nimenomaisesti ja yksiselitteisesti *irtisanoutuvat* sellaisesta "oman pesän taholta" tulevasta SABOTAASISTA, joka kohdistuu yhteistyön mahdollisuuksiin. Aivan kuten kommunisteilta voidaan mielestäni kohtuudella vaatia, että mikäli he haluavat esimerkiksi osallistua yhteistyöhön joidenkin "demokraattisten liikkeiden" kanssa, niin sitten kommunistit ottavat lusikan kauniiseen käteensä ja yksiselitteisesti *sanoutuvat irti* taistolaisuudesta, maolaisuudesta ja muista kommunismin tiedetyistä totalitaarisista ilmenemismuodoita. Tämä on kohtuullinen reunaehto, ja lisäksi väitän, että ainakin siinä määrin kuin yhteistyö feministien kanssa ylipäätään on mahdollista, on myös *realistista* että sen ehdoiksi esitetään joitain vaatimuksia, joiden funktiona nimenomaan olisi poistaa sabotaasia.

Sellainen profeminismi on mielestäni täydellistä hölmöläisten touhua, jossa ei uskalleta esittää feministien suuntaan mitään kritiikkiä eikä varsinkaan tällaisia käytännöllisestikin järkeviä vaatimuksia. Sellainen profeminismi on sitä mitä Panu väittääkin sen olevan - eli kyse on siitä että ollaan ikään kuin masokistisesti antautumassa ehdoitta ja otetaan kaikki syy "oman puolen" niskoille ja että ei uskalleta arvostella edes sitä jokapäiväistä tosiasiaa, että yhteistyön toinen osapuoli kuitenkin koko ajan *sabotoi* juuri niitä yhteistyön mahdollisuuksia.

Henkilökohtaisesti ilmoitan sekä tuomitsevani senlaatuisen profeminismin että sanoutuvani siitä irti. Mutta toisaalta sanoudun irti myös Panu Höglundin, Henryn tai Jarmo Lindholmin näkemyksistä. En vastusta feminismiä sinällään, vaan ainoastaan tällaista feminististä sabotaasia, jonka olemassaolo pitää voida tunnustaa, jotta sellainen vahingollinen ilmiö voitaisiin joskus raivata tieltä.

Jos joku haukkuu minua tällä perusteella taas antifeministiksi tai sovinistiksi tai takaiskumieheksi ilman että esittää tämäntapaisille haukkumaväitteille taaskaan minkäänlaisia perusteluja, niin harkitsen seuraavalla kerralla syytteen nostamista kunnianloukkauksesta. Kyllä keveämmätkin syyteperusteet ovat menneet läpi...

Se siitä ja asiaan. Sain taas uuden Foinsen, jossa edelleenkin kirjoitettiin siitä iirin kielen asemasta. Lán verkkosivuilla puolestaan marmatettiin siitä, että Espanja, joka oli nyt pyytänyt omille vähemmistökielilleen samanlaista puolivirallista statusta kuin iirillä on nyt, sai pyytämänsä kahdeksassa päivässä, kun taas iiristä on skabattu verissä päin jo kahdeksan kuukautta, minun puheeni ja muut sankaritekoni mukaan lukien, eikä valmista ole tullut. Foinsen haastattelema herra sanoi, että iirin virallinen asema EU:ssa toteutuisi, jos olisi edes hiukan cnámh droma, selkärankaa; mutta kuten tunnettua, irlantilaisten poliitikkojen selkäranka valmistetaan vulkanoimattomasta raakakautsusta.

Foinsessa oli myös mielenkiintoinen työpaikkailmoitus: Lán toimitus laajentaa Cealla Beagaan ja etsii uusia toimittajia. Palkka olisi pitkälti kolmattakymmentä tuhatta eppua vuodessa bruttoa. Toimittajalta edellytetään hyvää iirin taitoa (jepp), ajankohtaisten asioiden tuntemusta (juu-uh), kykyä toimittaa iirinkielisiä tekstejä (mmm-m),...Ajatteletteko samaa kuin minä?

Misu kirjoittaa lajitoveriensa lisääntymistavoista:

Ori on geenipankki, jonka tehtävä on astua tammoja ja häätää pois muut, heikompitasoiset oriit(ns. AT-orit, heh). Silloin tällöin joku tammoja kärkkyvä ori haastaa lauman oman orin, jolloin taistellaan astumisoikeudesta, ei johtajuudesta. Voittaja hoitaa siitospuuhat ja ajaa pois tammoja häiritsemään pyrkivät AT-oriit.

Alankin aavistaa, mistä ne psykonartut ovat oppineet tapansa. Pikkutytöiltä pitää välittömästi kieltää hevosharrastus.

[Lisäys torstaina: Misu päästi blogissaan korviarepivän parkaisun ylläolevan viattomaksi leikinlaskuksi tarkoittamani heiton vuoksi. Taas kerran nähdään, että niiden naisten, jotka kehottavat miehiä hankkimaan itsetuntoa ja huumorintajua ja kykyä nauraa omalle itselleen, olisi syytä pitää vain huolta siitä, etteivät itse jää miehistä jälkeen näiden ominaisuuksien osalta.]