Illan päätteeksi...

...tai pikkutunneillahan tässä jo ollaan: Matkustin todellakin ensi kerran elämässäni Puolaan elokuussa 1989. Vaikutelmani siltä reissulta ovat hyvin välähdysmäisiä, sillä olin nuori, ujo, peloissani ja nynny, mutta yksi minulle jäi mieleen elävästi: isäntäperheeni istumassa radion ääressä ja nauramassa vapautuneesti ensimmäisen postkommunistisen, toistaiseksi vielä vain osittain vapailla vaaleilla valitun sejmin radioiduille väittelyille. Jos on olemassa selvästi määriteltävä hetki, jolloin minä käännyin lapsellisesta vasemmistoutopismista parlamentaarisen demokratian fanaattiseksi kannattajaksi, se oli se hetki. Vapaus, lapsikullat, ei ole tyhjä sana, vaan kallis aarre: sitä meidän on alati varjeltava sieluttomilta totalitarismin pedoilta ja hirviöiltä, jotka janoavat kaikkien kunnon ihmisten henkeä, osaa ja onnea.