Huumorintajuttomuuden poliittiset ulottuvuudet

Tuon Henkkamaukan bikinimainoksiin suunnatun kampanjan kohdalla minua on ihmetyttänyt jonkun Isosiskon täydellinen huumorittomuus, hän on kirjoittanut kampanjasta jäsenet kulmikkaina ja silmät lasittuneina, ikään kuin se olisi paraskin viimeinen taisto. Itse asiassahan ne puhekuplat, joita mimmien suuhun tyrkätään, ovat joskus ihan hauskojakin, ja jos rahojen kerääminen malleille lämpimien talvivaatteiden ostamiseksi osattaisiin esittää vitsinä, se olisi melko hyvä vitsi. Valitettavasti joku Isosisko osoittaa taas kerran, että humorististen tempausten kyky tehdä feministinen agitaatiotoiminta kansalle hyväksyttävämmäksi on varsin rajallinen niin kauan kuin porukasta löytyy niitä fanaatikkoja, jotka ottavat vitsin todesta ja alkavat toteuttaa sitä tuimina ja hymyttöminä.

Alan kohta oikeasti ihmetellä, missä määrin esimerkiksi bolsevismin syntyyn aikoinaan vaikutti se, että Venäjän sosiaalidemokraattisen puolueen jätkät sanoivat votkaa litkiessään leikinpäiten jotain sellaista, minkä Lenin otti todesta ja toteutti. En ihmettelisi yhtään, jos rjumotshkan ääressä olisi lauottu jotain tämänsuuntaista:

- Heh heh heh, Petja, on sinulla jutut, vai muka rikolliset vahtimaan intellektuelleja...ja vankileirejä...mistä sinä noita keksit?

- Kerrotaanko Leninille?

- HAH HAH HAH, se nyt on niin hullu että se ottaa sen tosissaan...

- Niin ottaa, he he he he hä hä hää...

Pojat siis kertoivat ne kännipäissä uhoamansa jutut Leninille. Eikä maailma enää ollut entisensä.

Palatakseni takaisin siihen Henkkamaukka-kampanjaan, pidän kyllä sitä jopa feministien omasta näkökulmasta huonosti harkittuna. Jos alusvaatteita myydään alusvaatteisiin pukeutuneen naisen kuvilla, sitä on aika vaikeaa pitää minään seksistisenä mainontana. Kokonaan toinen asia ovat esim. nuoret mimmit kiemurtelemassa yläosattomissa auton konepellillä. Vaikka, kuten muuan viisas kansanmies sanoi, pillun takiahan autot ostetaan ja talot rakennetaan.