Tervetuloa Kuoleman kentille

Viikonloppu on sitten alkanut rattoisasti Haing Ngorin kirjan Survival in the Killing Fields, aiemmin ilmestynyt nimellä A Cambodian Odyssey, merkeissä. Olen toki jo aikaisemmin tutustunut Pol Potin yritykseen toteuttaa surrealismia reaalisesti, itse asiassa jo Valituista Paloista saimme 1970-luvulla tuoreeltaan lukea varsin yksityiskohtaisia ja jälkeen päin asiaa arvioiden myös paikkansapitäviä kuvauksia Angka Loeun - Haing Ngor käyttää kirjoitustapaa Angka Leu - vallankumouksesta ja "autogenosidista", käyttääkseni tuonne ylös linkittämäni nettisivuston termiä. Olisiko kansanitsemurha, omakansanmurha vai itsekansanmurha hyvä suomennos? Tosiaankin, silloin 70-luvulla emme tunteneet vielä nimeä Pol Pot emmekä liioin herran oikeaa nimeä Saloth Sar; siihen aikaan tunnettiin nimi Angka tai Angka Loeu, jolla tarkoitettiin epämääräisesti "johtavaa tahoa"; yleisesti ottaen Angka tarkoittaa juuri sitä kaiken vastuun ottavaa käskijätahoa, jonka antamin valtuuksin rivitason mielivaltiaat voivat rauhassa tehdä murhia ja julmuuksia ja rääkätä ihmisiä. Angka Loeusta tunnettiin minun lapsuudessani sellaiset nimet kuin Khieu Samphan ja Ieng Sary, mutta yleisesti ottaen kaikki järjetön tappaminen oli salaperäisestä Angkasta peräisin.

Ben Kiernanin The Pol Pot Regimestä jo tiedämme, että Kambodza on oikeasti aika syrjäinen ja rasisminkin vaivaama maankolkka: Haing Ngor vahvistaa, että kambodzalaiset ovat hyvin tarkkoja siitä, kuka on aito khmeri ja kuka on kiinalaista syntyperää. Vietnamilaisiin suhtauduttiin ihan oikeasti melkoisella rasismilla, mitä sitten Pol Pot saattoi hyödyntää omassa propagandassaan. Ngorin mielestä Pol Pot, Lon Nol ja Norodom Sihanouk eivät eronneet toisistaan kovin oleellisesti: hänen mielestään kaikki kolme olivat vain variaatioita samasta teemasta, eli kambodzalaisten rodullista paremmuutta ja Kambodzan kulttuurista ylemmyyttä korostaneita rasistisia populisteja. Sihanouk oli opportunisti, joka loikkasi oikeistosta vasemmistoon ja takaisin sen mukaan kuin suhdanteiden mukaan oli sopivaa; Lon Nolin amerikkalaisten ja CIA:n tukeman hallituksen aikana korruptio räjähti käsiin; Pol Potin julmuudet ovat yleisessä tiedossa; mutta kaikille kolmelle herralle oli yhteistä se, että he suuntasivat sortotoimia Kambodzan vietnamilaiseen (vietnamilaiset olivat ikivanha vihollinen, johon suhtauduttiin erityisen rasistisesti) ja kiinalaiseen vähemmistöön (kiinalaiset, joilla tietenkin oli kansainvälisiä kontakteja, olivat yleisen stereotypian mukaan kauppamiehiä, "Orientin juutalaisia", joihin suhtauduttiin kuten juutalaisiin usein Euroopassa ennen II maailmansotaa). Kommunistisen internationalismin sijasta Pol Potin hallinnolle oli tyypillistä fasismiin verrattava kambodzalaisten rodullisen erinomaisuuden ylistäminen; toisaalta Pol Potin propaganda oli lauluja ja musiikkityylejä myöten kopioitu Maon Kiinasta, josta Pol Pot ylipäätään sai tukea. Ngor, kuten muuten myös Sihanouk, näkee 1970-luvun Kambodzan julmuuksissa paljon maan oman kulttuurin heijastumia. Buddhalaisuus on hänen mukaansa muuten toiminut vahvana yhteiskuntarauhaa lujittavana voimana, ja buddhalaisten munkkien rooli Pol Potia edeltäneen ajan Kambodzassa oli sekä yhteiskunnallisia että henkilökohtaisia ristiriitoja sovitteleva rooli. Kun munkit surmattiin tai ajettiin maanpakoon, ihmisiltä vietiin täydellisesti turvallisuudentunne.

Täyttä synninpäästöä Yhdysvallat eivät saa tässäkään konfliktissa. Kambodzan aluetta tunnetusti Vietkongin partisaanit käyttivät läpikulku- ja huoltoreittinä, mistä seurasi, että amerikkalaiset pommittivat umpimähkään suuria alueita Kambodzan maaseudulla. Niinpä Pol Pot pystyi värväämään armeijaansa suuria joukkoja katkeria ja vihaisia talonpoikia, joilta oli hävitetty koti ja perhe ja joiden täytyi päästä kostamaan edes jollekulle. Kun sitten kiinalaisen koulutuksen saaneet politrukit uskottelivat heille, että kaupunkien koulutettu väestö on samaa imperialistis-fasistis-yökötististä porukkaa kuin heille kärsimystä aiheuttaneet amerikkalaiset, tämä meni erinomaisen hyvin jakeluun kiukkuisille junteille, jotka varmasti juuri kaipasivatkin lohdutuksekseen jotain tuollaista yksinkertaistusta. Suuri osa Pol Potin joukoista olikin itse asiassa amerikkalaisten pommituksia pakoon lähteneitä vähän yli kymmenvuotiaita pikkupoikia, joille Pol Potin armeija oli kadonneen perheen korvike - "tuttu jengi turvana samoin käsityksin". Kaikille samat käsitykset toimitti Kiinassa koulutettu politrukki. Siinä vaiheessa kun Pol Pot otti vallan, Yhdysvaltain pommitukset tosin olivat jo lakanneet kaksi vuotta aikaisemmin; ne olivat kuitenkin antaneet alkusysäyksen punakhmerien liikkeelle.

Toisaalta on selvää, että Norodom Sihanoukiakin tulee pitää syvästi vastuullisena. Sen jälkeen kun Lon Nol kaappasi Sihanoukilta vallan amerikkalaisten tuella, Sihanouk pakeni kaikista mahdollisista paikoista juuri Kiinaan ja asettui tukemaan punakhmerejä siinä toivossa, että saisi itsensä junailtua takaisin valtaan näiden tuella. Todellisuudessa Pol Pot (joka veteli lankoja taustalta; Angka Loeun yhteysmiehenä Sihanoukin suuntaan toimi Khieu Samphan, jota Sihanouk piti punakhmerien johtajana, ja niin näyttävät pitäneen tuolloin myös lännen tiedotusvälineet; Pol Pot esiintyi keskuskomitean epäitsenäisimpänä jäsenenä, joka nuoleskeli Sihanoukia käyttäen kaikkia khmerin kielen hovikohteliaisuusmuotoja) piti itse vallan, mutta Sihanoukin tuki kasvatti melkoisesti hänen arvovaltaansa, koska suuri osa juuri hänen joukkoihinsa haalimastaan köyhästä ja yksinkertaisesta kansasta piti prinssiä ihan oikeasti erehtymättömänä jumalana. Päädyttiin siis omituiseen ja absurdiin tilanteeseen, jossa rasismi, rojalismi ja kommunismi yhdistyivät yhdeksi ja samaksi ja julistivat sodan omaa kansaa vastaan.