2003-12-23

Formaatin vaihdos ja muuta kivaa


Tommipommin kitistyä permalinkeistä ja uhkailtua pumppuhaulikolla ja helvetillä vaihdoin formaatit ja templaatit ns. kerralla sileeks. Luulisi ainakin halutun merkinnän löytyvän helpommin linkitettäväksi, kun ne ovat nyt kaikki näkyvillä päivän mukaan. Joskushan olen kirjoittanut yhtenä päivänä paljonkin kamaa, mutta en niin paljon, ettei haluttu tavara nyt löytyisi. Permalinkkejä en edelleenkään osaa ohjelmoida toimiviksi (toimimattomuutta ei pidä ihmetellä, onhan kysymys Bloggerin touhuista), mutta toivon lukijoiden ainakin arvostavan sitä, että olen tiedostanut ongelman.

Valitan räikeitä värejä. Jahka saan hiukan selvää siitä, mikä värikoodi työpohjan laintaulussa viittaa mihinkin osaan, lupaan pyrkiä samanlaisiin murrettuihin vihreän sävyihin kuin iirinkielisellä kotisivullani. Tuosta taustaväristä olen ainakin ylpeä. Tekee kunniaa Éire vihreä*, kuten 20. ratsuväkirykmentti lauloi Lucky Lukelle, joten iirinkielisen sivun tulee olla sen värinen; mutta vihreä on niin raju väri, että siitä on vaikeaa löytää sellaista sävyä, joka ei särkisi päätä tai muuten ällöttäisi.

*) Laulun sanat kokonaisuudessaan - niiltä osin kuin ne saimme lukea - kuuluivat seuraavasti: Tekee kunniaa Éire vihreä, sen saa sankari sitkeä, rohkeamp'ei olla vois, koht'on nirri pois.

Asiasta toiseen, olen viime aikoina saanut yhä enemmän roskapostia, johon on sisältynyt lyhenne ATM, tosin roskan englanninkielisyydestä päätellen hieman toisessa merkityksessä kuin me sitä käytämme Blogistanissa ja Usenetissä. Epäilen, että olen joutunut jonkin automaattisen targeting-järjestelmän uhriksi. No, oma syyni että käytän validia sähköpostiosoitetta yhteyksissä, joissa sitä ei saisi käyttää, jollei ehdoin tahdoin halua hukkua spämmin alle. Spämmin? Spämin? Spämmäyksen...hetkinen, uusiksi. Siis:...jollei ehdoin tahdoin halua hukkua roskapostin alle. Ja piste siihen, jumankeppastiina. Muistinpa taas, miksi en mielelläni käytä englantilaisperäisiä lainasanoja.

Ihmissuhde-Henry harhailee taas väärille alueille, jotka heikentävät hänen uskottavuuttaan. Amerikkalaisen höpsöoikeiston koanien tyrkyttäminen ei oikein ole mielekästä suomalaisissa oloissa, joissa ns. poliittisella korrektiudella on varsin toisenlainen merkitys kuin Yhdysvalloissa: se, mikä meillä on oikeasti valtakulttuuria, on heillä äärivasemmistolaisuutta. Ainoa miljöö, jossa "vasemmistoliberaalit" Yhdysvalloissa oikeasti hallitsevat, on kampusmiljöö, joten Henryn esittelemät puheenvuorot ovat pikemminkin oikeistolaisen valtakulttuurin yrityksiä pilkata kriittiset äänet hiljaisiksi; jos minä olisin amerikkalainen, kannattaisin varmasti "poliittista korrektiutta" parhaani mukaan, vaikka tietysti sitten pyrkisin myös pilkkaamaan ja kritisoimaan sen äärimuotoja. Mutta koska olen suomalainen, vastustan ns. naisasiaa, koska minusta feminismi on Suomessa nimenomaan sortavaa valtakulttuuria. Piitukaupit ovat meillä samanlaisia konservatiivisia vallanpitäjiä kuin republikaaniset papparaiset rapakon takana, ja ehdottomasti tehottomin ja epäuskottavin tapa vastustaa piitukauppeja on lainata Jenkkilän miespuolisten piitukauppien retoriikka ja meemikettingit erottelematta hyviä ja oleellisia meemejä huonoista.

Kaikkein typerintä sitten tietysti on vielä mennä mukaan heikäläisten älyttömiin yrityksiin elvyttää rasismia. Mustien rasismi valkoisia kohtaan on Yhdysvalloissa vanhastaan tunnettu ja inhimillisesti ymmärrettävä ilmiö - siitä kirjoitti jo James Baldwin. Ei se ole sen fiksumpaa kuin valkoinenkaan rasismi, varsinkin kun se on johtanut monessa suhteessa ongelmallisen ja valistusvihamielisen mustan islamin syntymiseen. Mutta yritykset selittää mustien huonompaa menestystä biologisilla tekijöillä johtavat väistämättä nimenomaan solubiologisesti kestämättömiin johtopäätöksiin. Geenien tasollahan "musta rotu" tarkoittaa ryhmää ulkonäkötekijöitä, jotka eivät missään mielessä periydy yhdessä: plutkuhuulet, lättänenä, käkkäräpää ja murjaanin väri (sitä paitsi ainakin ihonväri ja luultavasti myös huulten plutkuus ja lättänenä ovat polygeenisesti siirtyviä ominaisuuksia). Jos älytaso tai sen puuttuminen on jotenkin kytkeytynyt "mustaan rotuun", tulee voida osoittaa, että kusipäisyys periytyy jonkin tai kaikkien näiden ulkonäöllisiä ominaisuuksia aiheuttavien geenien mukana. Sen jälkeen onkin sitten selvitettävä, ovatko lättänenäiset, plutkuhuuliset, käkkäräpäiset tai jenginsä keskimääräistä väriä tummemmat valkonaamat tavallista himmeämpiä hoksottimiltaan. Jos eivät ole, mutiaisten pösilöydelle on keksittävä jokin muu syy kuin rotu, tai sitten on erikseen määriteltävä hyvä ja älytasoon vaikuttamaton valkoisen miehen käkkärätukka, lättänenä, plutkuhuuli ja tummuusgeeni, jotka eroavat ihan oleellisesti mutakuonojen pahasta ja tyhmentävästä käkkäräpäästä, lättänokasta, plutkuhuulesta ja lakunaamasta.

Tai no, tarkemmin ajatellen, oikeastaanhan tämä onkin ihan hyvä idea, jos sitä sovelletaan johdonmukaisesti, ja myös Suomen oloihin. Minä esimerkiksi edustan tietenkin monipuolisesti lahjakasta pohjanmaanruotsalais-kymenlaaksolais-ylihärmäläistä hybridirotua, koska opin koulussa vaivatta ns. pakkoruotsia ja pärjäsin hyvin myös matemaattisissa aineissa. Savolaiset luokkatoverini, joilla oli varsin usein käkkärätukka (tosin blondi), lättänenä ja hyvin yleisesti plutkuhuulet, saattoivat tosin selvitä matikasta ja fys-kemiasta melkein yhtä hyvin kuin minun ylhäisyyteni, mutta kielissä ja varsinkin ns. pakkoruotsissa heistä ei ollut mihinkään, hyvä kun huoran hintaa oppivat kysymään Tukholmassa ja vapaaehtoisen saksan käyneet Hampurissa. Eiköhän sovita, että kaikki ruotsia koulussa hyvin oppineet kuuluvat jaloon ja lahjakkaaseen valiorotuun, ja kaikki ns. pakkoruotsia vastustavat hurrivihaajat - varsinkin jos ovat plutkuhuulisia, käkkäräpäisiä ja lättänenäisiä - todistavat jo tyhmällä mielipiteellään kuuluvansa alempiarvoiseen rotuun, jonka oikea paikka olisi plantaasinomistajien ruoskittavana kaularaudoissa, paitsi ettei meillä ole plantaaseja? Häh, miksei? Miten niin se muka ei ole sama asia?

0 turpaankerjuuta:

Lähetä kommentti

<< Himaan