Aino-täti, Akakaani ja Kili

Lapsuuteni mustiini varjoihin kuului ikimuistoisen Ragkarit-jengin (sen jäsenet olivat Ari Ossi Mälkki, Ari Sumppi Suomalainen, Harri Harri Karvinen, Petri Pepe Kettunen ja Pekka Suitta Koponen - unohtuikohan kukaan?) lisäksi Aino-täti, isoäidin nuorempi sisar ja vanhapiika. Aino-täti suhtautui lapsiin hajoita ja hallitse -periaatteella, eli hänellä oli sisartensa lastenlasten keskuudessa suosikkinsa ja silmätikkunsa. Minä olin silmätikku.

Minusta tuntuu, että jouduin Aino-tädin silmätikuksi hyvän koulumenestykseni vuoksi. Toisin kuin sisaruksensa, Aino-täti ei ollut koskaan hankkinut kansakoulunopettajan koulutusta, vaan oli tehnyt elämäntyönsä kassaneitinä. Sen takia hän oli silmiinpistävässä määrin huonommin yleissivistynyt kuin suurin osa sukulaisiaan. Hänen maailmankuvansa ja makunsa oli jokseenkin rahvaanomainen: hän esimerkiksi seurasi ja pohti julkkisten edesottamuksia aivan toisella tavalla kuin sisaruksensa. Hänen sanavarastossaan toistuivat sellaiset nimet kuin "Jylprynneri" (kaljuudestaan tunnettu filmitähti Yul Brynner), "Kili" (suomalaisen missin rikas filippiiniläinen aviomies Gil Hilario) ja "Akakaani" (Agha Khan, shiamuslimien nizari-ismailiittilahkon hengellisen johtajan arvonimi - syystä tai toisesta joko nykyinen "akakaani" tai hänen ilmeisesti viisikymmenluvulla kuollut edeltäjänsä oli ollut suuri seurapiirinimi ja kuuluisuus - joihin hän viittasi erityisesti metaforia rakentaessaan. Isoäiti olisi sanonut, että joku on kalju kuin Kekkonen, Aino-täti, että hän on kalju kuin Jylprynneri. Tämä ei suinkaan tarkoita, ettei isoäiti olisi tuntenut amerikkalaisia suurtähtiä; esimerkiksi Elviksen - siis Elvis Presleyn, ei Elvis Rumjantsevin, joka toivon mukaan on vielä hengissä - kuollessa isoäiti muisteli ensimmäistä Elvis-hysteriaa ja nuoria tyttöjä, jotka kiljuivat elokuvateattereissa: Elvis! Älä kuole!, kun Elvis oli elokuvassa sellaisessa roolissa tai kohtauksessa, jossa häntä uhkasi ammutuksi tuleminen. (En itse ole nähnyt ensimmäistäkään Elvis-elokuvaa, joten en tiedä, kuinka luotettava muisto tämä on.) Isoäiti vain oli hankkinut elämän, jota Aino-tädillä ei ollut. Isoäidille glamour-maailman jylprynnerit eivät vain olleet elämän keskipiste.

Elämätöntä elämäänsähän se Aino-täti yritti sitten kostaa meille sisarensa lapsenlapsille. Kompensaatioksi sivistymättömyydelleen hän oli omaksunut yleispaheksuvan, moralisoivan ja teennäisen siisteys-, siveys- ja sopivaisuusasenteen. Ehkä hän oli sellainen tyyppi, jota näinä ankean amerikkalaistuneina aikoina kutsutaan tuolla inhalla jargoneskilla katuhuorasanalla "kontrollifriikki". Lapsia hän torui pienimmästäkin äkkinäisestä liikkeestä, koska se "nostaa pölyä", ja ylipäätään hänellä oli sairaalloinen kauhu kaikkea "pölyämistä" kohtaan - astmaa, allergiaa tai muuta asiallista syytä hänellä ei kauhuunsa tietenkään ollut. Samanaikaisesti hän kummallisesti haaveili matkasta Pariisiin, vaikka on selvää kuin pläkki, ettei hän olisi kaikkine neurooseineen viihtynyt likaisessa ja epähygieenisessä Ranskassa tuntiakaan. Haave Pariisista oli yhtä lailla kaivoon ulkoapäin kannettua ja kaadettua vettä kuin haaveet Akakaanien, Kilien ja Jylprynnerien ihmemaailmoista.