Iirinkurssissa päästy asiaan

Iirinkurssini on lopultakin päässyt - ehkä turhalla kiireellä, mutta kuitenkin - tikusta itse asiaan, eli kielen opettamiseen sen ääntämisen iänikuisen vatvomisen sijasta, josta en ole koskaan pitänyt - enhän ole edes mikään foneetikko. Aion aloittaa iirin kahdesta olla-verbistä, koska ne ovat iirinopiskelijoille vaikea ja ongelmallinen asia, johon useimmat oppikirjailijat eivät edes kiinnitä asiaankuuluvaa huomiota. On jo vähän liikaa iirin harrastajia, jotka osaavat genetiivitaivutuksen kuin taskuvaras viisi sormeaan (mahtoiko tuossa kielikuvassa olla päätä tai häntää? samaa sarjaa kuin "ilman sarvia ja hampaita, kuten entinen härkätaistelija sanoi") mutta jotka edelleenkään eivät ole oppineet erottamaan toisistaan kopulaa ja bí-verbiä.