Von
teuflischen
satanischen, diabolischen
verdammten, verteufelten, verkommenen, verfallenen
erschröcklichen, schauerlichen, angsteinjagenden
unverständlichen, missverständlichen
oder gar
unaussprechlichen Kulten
Hehhee. "Nyt se tuli lopullisesti hulluksi" vai? Ei sinne päinkään, tuumin vain että voisi kirjoittaa pari sanaa tuosta Lovecraftistakin, ja ihan alkajaisiksi päätin ratkaista erään ongelman, johon pari saksaa koulutasoisesti osaavaa Lovecraftista intoillutta tuttua on joskus vuosia sitten etsinyt apua. Heitä nimittäin suretti se ajatus, että Lovecraft olisi tehnyt kielivirheen antaessaan saksankieliselle grimoirelleen nimeksi Unaussprechlichen Kulten - siis monikon datiivi, "uskomattomille kulteille". (Unaussprechlich tarkoittaa periaatteessa "ei ääneen lausuttavissa olevaa", mutta nykysaksassa käytännössä "uskomatonta"). Tuttavuuteni olivat sitä mieltä, että kirjan nimi voisi olla "Uskomattomia kultteja" tai "Uskomattomat kultit", siis Unaussprechliche Kulte, mutta ei "Uskomattomille kulteille"; mutta he halusivat itse kirjoittaa Lovecraftin inspiroimia juttuja, joissa hänen antamansa kanoniset kirjojen nimet säilyisivät. Yllä on yksi mahdollinen ratkaisu, eli barokille ominainen kilometrin pituinen kirjannimi, johon kuuluu prepositio von, jolloin kirjan nimi on muodollisesti Von...unaussprechlichen Kulten eli Uskomattomista kulteista, mutta koska tuota muuta tavaraa on niin paljon, lukijalle syntyy vaikutelma, että kirjan nimen oleellinen osa ovat kaksi viimeistä sanaa, jolloin voi kuvitella muodon Unaussprechlichen Kulten vakiintuvan kirjan bibliofiiliseksi kauppanimeksi.
Kaikilla Lovecraftin kirjojen ystävillä ja plagioijilla on tietysti oikeus käyttää ylläolevaa versiota kuvitellun kirjan nimestä, kunhan he muistavat mainita tekstissä kuuluisan germanisti Höglundin, joka on tarkentanut olemattoman kirjan nimeä koskevia tietoja, heh. Ylläoleva tarkoittaa suunnilleen "Paholaismaisista, saatanallisista, diabolisista, kirotuista, pirulle toiwotetuista, rappeutuneista, rappioituneista, cauhistawista, hirweistä, cauhua herättäwistä, käsittämättömistä, wäärinkäsitettäwistä tai wallan Uscomattomista Culteista".
Lovecraft ei tietenkään ollut mikään nero, vaikka kulttihahmo onkin; tosin yhtä typerää on nähdä hänet rupisena rasistiroistona, koska hänen vanhetessa lientynyt rasisminsa ja muutkin käsittämättömän vanhanaikaiset mielipiteensä monista asioista johtuivat selvästikin hänen elämänympyröittensä ahtaudesta. Itse asiassa Lovecraftin kirjallisen tyylin puutteet - ennen muuta arkaaisuus ja barokkimaisuus - seuraavat johdonmukaisesti hänen persoonallisuutensa rajoittuneisuudesta, tai sen rajoittuneisuuden tyypistä. Syrjäisen, menneisyydessä elävän kaupungin kirjatoukkapoika saa lukeakseen pelkästään menneiden aikojen kirjallisuutta, jolloin hänelle muodostuu arkaainen käsitys siitä, millainen kirjallisuus tai kielenkäyttö on hyvää ja tavoiteltavaa - itsekin kirjoitin lukiolaiseksi asti isovanhempieni kotikirjaston Kansojen historiasta oppimaani svetisismien raskauttamaa tyyliä - ja hänelle saattaa myös kehittyä arkaainen maailmankuva arkaaisine arvostuksineen. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä mahdollisuutta, että hän olisi eklektisen (mutta ajasta jälkeen jääneen) kirjallisen makunsa ansiosta perusluonteeltaan joustavasieluinen ja suvaitsevainen intellektuelli, joka pystyy olemaan hedelmällisessä vuorovaikutuksessa aikansa älyllisen valtavirran kanssa. Lovecraft pystyi olemaan rasisti juuri niin kauan kuin hän pystyi vakavalla naamalla uskomaan, että "alemmat rodut" eivät kykene luomaan merkittävää ja arvostettavaa kulttuuria. Kun hän joutui huomaamaan uskomuksensa vääräksi, se mureni kuin korttitalo tuulessa. Joten minä olisin valmis antamaan hänelle synninpäästön rasismistaan: taivaassa iloitaan enemmän yhdestä Lovecraftista, joka tekee parannuksen rasismistaan, kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä neekerismiesten alla makaavasta nenärenkaisesta neidosta, jotka eivät parannusta tarvitse. (Siis tästä rasismin synnistä - muista synneistä kyllä.)
Arkaainen, barokkimainen tyyli on varmaankin Lovecraftin suurin puute nimenomaan kirjailijana. Silloin kun barokki syntyi, kun se oli uusi tyylilaji, sillä oli oma poetiikkansa, oma käsityksensä siitä, mikä oli sujuvaa tyyliä - juuri sen takia, että se oli uusi juttu, että sitä kirjoitettiin innoittuneesti. Mutta Lovecraft oli pelkästään tietyn jo vanhentuneen tyylivirtauksen jäljittelijä, joka ei ehkä koskaan oikeasti löytänyt omaa ääntään.
Lovecraft oli kuulemma ehdoton ateisti, ainakin tietoiselta vakaumukseltaan. Hänen alitajuntansa oli kuitenkin kristinuskon leimaamassa maassa varttuneen ihmisen alitajunta: se ei viihtynyt tyhjässä avaruudessa, josta Herran henki oli tietoisella intellektuaalisella ponnistuksella ajettu pois, vaan sen oli kansoitettava tyhjyydet hirviöillä, Suurilla Muinaisilla, jotka siis voisi tulkita jonkinlaiseksi vertauskuvaksi ateistisen, jumaluudettoman maailmankaikkeuden herättämälle alitajuiselle ahdistukselle. Sellainenkin tulkinta on tietysti mahdollinen, että Lovecraft oli joutunut kosketuksiin ainoastaan hyvin ahdistavien, pelottavien ja järjettömien kristinuskon muotojen kanssa, ja Cthulhun hirviömäinen halu alistaa ihmiskunta orjikseen ja tehdä heistä verisissä uhrimenoissa piehtaroivia silpojasadisteja vertautuu suvaitsemattomien ja provinsiaalisten "uskovaisten" palvoman pikkumaisen Jumalan tukahduttavuuteen.
0 turpaankerjuuta:
Lähetä kommentti
<< Himaan