Srathóg Feamnaí agus Scéalta Eile
Tuon pelottavan otsikon jälkeen lienee helpotus kuulla, tai lukea, että loppuosa tästä iontráilista on suomea - vaikka houkutus on kova ruveta solkkaamaan iiriä siinä missä kaikki muut sotkevat suomeensa englantia. Kyse on siis Pádraig Ó Baoighillin uudesta novellikokoelmasta, jonka sain nyt luettua.
Esiinnyn mielelläni Ulsterin iirin tuntijana, mutta kelpo Pádraig osoitti tällä kirjallaan huomattavia aukkoja juuri sen murteen taidoissani. Hän on nykykirjailija, joskin jo siinä iässä, jota iiriksi kutsutaan nimellä cnagaois, eli hyvinkin kuusikymppinen, jollei jo seitsen-. Kirjoja hän on väsännyt noin vuosikymmenen ajan, ja minä olen nyt tainnut lukea ne kaikki. Ensimmäinen oli kai An Coileach Troda agus Scéalta Eile, joka sisältää Pohjois-Irlannin ja Irlannin tasavallan rajaseudulle sijoittuvia novelleja - on ehkä syytä mainita, että rajaa ei ole selvästi vedetty ja on ainakin yksi asutuskeskus - Pettigoen kylä (sillä on iirinkielinenkin nimi, Paiteagó, mutta koska se sijaitsee Donegalin kreivikunnan, Condae Dhún na nGall, itäosassa, on luultavaa että se ei ole vain englanninkielinen - Länsi-Donegalissa, Tír Chonaillissa, asuvat kreivikunnan iirinkieliset - vaan myös protestanttinen) - joka ei yksiselitteisesti kuulu kumpaankaan valtioon. Toisin sanoen Irlannissa on oma "villi länsi" tai "villi pohjola", jossa minkään valtion laki ei oikein päde, ja tämä antaa sitten vauhtia kaikenlaiselle rikollisuudelle ja hämärälle vedonlyöntibisnekselle. Novellikokoelman nimen coileach troda tarkoittaa tappelukukkoja, ja niistä yksi novelleista kertookin. Koiratappelut ovat irlantilainen perinne, mutta oli aika hämmentävää lukea, että rajaseudulla harjoitettaisiin myös kukkotappelua ja tappelukukkojen kasvatusta elinkeinoksi asti.
Seuraava herralta lukemani kirja olikin sitten hänen elämäkertansa - Óglach na Rosann - Neil Plunkett Boyle- eli Niall Pluincéad Ó Baoighill -nimisestä IRA:n miehestä, joka otti liikanimensä vuonna 1916 Pääsiäiskapinan - Éirí Amach na Cásca - jälkeen teloitetun Joseph Mary Plunkettin - Seosamh Pluincéad - mukaan. Alkuperäinen Plunkett oli muistaakseni hyvin epäsotilaallinen rillipäänörtti, mutta niinhän monet noista varhaisista nationalisteista olivat muutkin, esimerkiksi itse Pádraig Mac Piarais, joka kapinaa johti. Pluincéad ja Mac Piarais, Plunkett ja Pearse, allekirjoittivat molemmat kapinan yhteydessä kansalle luetun itsenäisyysjulistuksen, ja tästä hyvästä molemmat sitten teloitettiinkin. Kopio-Plunkett, Niall Pluincéad Ó Baoighill, oli melko tavanomainen IRA:n paikallissankari, joka osallistui 1920-luvun alun sisällissotaan, ja vapaavaltion miehet ne hänet kai sitten ampuivat. Kirja on kirjoitettu rasittavan IRA-henkisestä näkökulmasta, miltei tikahtumiseen asti, ja sen toinen puute on, että se on liian täynnä asiatonta oheismateriaalia, varsinkin juttua siitä, kuka on sukua kellekin ja kenen pikkuserkku meni papiksi Amerikkaan. Meikäläisen kannalta kiinnostavaa on, että siitä saa reilunlaisesti tietoja Griannan kirjailijaveljesten toiminnasta Irlannin sisällissodan aikana.
Seuraava teos olikin sitten Nally as Maigh Eo, joka kertoi Cumann Lúthchleas Gaelin, Irlannin kotimaisten urheilulajien liiton, perustaneesta miehestä - sukunimi oli Nally, tai iiriksi Mac an Fhailí. Kaveri ei muistaakseni ehtinyt tehdä liitossa paljoa muuta kuin perustaa sen, sitten hän kuoli, ja kirja onkin tikusta väännettyä asiaa. Sitä vastoin hänen kirjoittamansa matkaopas Ulsterin iirinkielisille alueille oli oikeasti hyvä kirja.
Mitä tulee tähän uuteen novellikokoelmaan, en oikein tiedä onko taso noussut ensimmäisestä. Miljööt ovat melkoisen tyypillisiä - iirinkielinen kylä, siirtotyömaat Skotlannissa - ja tapahtumat kovin arkisia, ainoa dramatiikka tahtoo olla tappelemista irkku- ja skottijengien kesken. Tuntuu siltä, että Pádraig olisi tässä välillä lukenut liikaa Séamus "Máire" Ó Griannaa ja päättänyt ruveta jäljittelemään. "Tappelukukossa" sentään oli jännitystä, vaikka sitä rasittikin aika lailla kirjailijan IRA-henkisyys. Lisäksi sen henkilökuva saamattomasta maaseutunuorukaisesta oli oikeasti sympaattinen ja empaattinen, vaikka siinäkin tarinassa oli ehkä liikaa Máirea.
0 turpaankerjuuta:
Lähetä kommentti
<< Himaan