Valokuvamallina

Ruth Nig Eodhagáin sai opinahjostaan lainaksi oikean vanhan ajan paljekameran, jonka särkymistä hän koko ajan pelkäsi, kun se oli niin kallis. Kamera oli toki uusi, ei mikään museokapine, mutta toimintaperiaatteeltaan sellaisen entisten aikojen kameroiden jäljennös: hän selitti, että taidevalokuvaajien koulutukseen kuuluu harjoitella käyttämään sellaista kameraa. Himmennin - se englannin sana aperture lausutaan muuten Äpötshö, ei ö-PÖÖ-tshö kuten tähän asti luulin - ja suljinaika on säädettävä manuaalisesti, ja kohteen on seistävä jopa puoli minuuttia liikkumattomana. Minä suostuin tietenkin innokkaana Ruthin malliksi, ja sain jopa kehut siitä miten hyvä malli olin ja miten hyvin pystyin olemaan paikallani.

Moisessa puuhassa tuli kyllä ajatelleeksi yhtä ja toista, esimerkiksi sitä, miksi vanhojen valokuvien ihmiset näyttävät iättömän nuorilta. Se johtuu tietysti siitä, että ilme pysyy tosin suurimmaksi osaksi samana, mutta muuttuu monen sekunnin valottamisen aikana väistämättä juuri sen verran, että rypyt hämärtyvät.