Viikonlopun ensilukemiset

Viikonlopun ensilukemisena on ollut Keeganin Det första världskriget, taas kerran ruotsinkielinen pokkari. Ensimmäinen maailmansota, Irlannin itsenäisyystaistelu ja Espanjan sisällissota ovat kaikki sellaisia historian jaksoja, joita koskevat tiedot olen ennen muuta ammentanut 70-luvulla ilmestyneestä populääritieteellisestä 1900-luvun historiaa käsitelleestä viikkolehdestä Kuohuva vuosisata - periaatteessa lehti oli tarkoitus kerätä kansioihin kirjoiksi, moisella tavalla sama firma julkaisi myös eläinmaailmaa käsitelleen kirjasarjan Fauna, joka lienee kasvattanut koko 80-luvun vihreän sukupolven. Itse asiassa sotapäälliköiden nimet - Moltke, Falkenhayn, Ludendorff, Franchet d'Esperey, Liman von Sanders, Lettow-Vorbeck, Foche, Kitchener - tuntuvat hämmentävän kotoisilta ja toveriensa luiden seassa sinappikaasupilvessä rämpivien solttujen kärsimyksistä lukeminen juuri oikealta tavalta ottaa rennosti viikonloppuna. Huolestuttavaa: kieliiköhän moinen ajanviete psykonarttutasoisesta diagnosoimattomasta psykopatiasta?

Joskus reilu vuosikymmen sitten kirjamarkkinoille saatettiin jonkinlaisena sotapornona Puna-armeijan vuoden 1939 marssiopas Suomeen - tasan yhtä tylsä kirja kuin armeijoiden käsikirjat yleensäkin, ja suomennoksen tasokaan ei muistaakseni vaikuttanut niin hyvältä, että tekeleen voisi ottaa kovin vakavasti edes historioitsijoiden lähdeteoksena (sitä paitsi kaikki vakavasti otettavat historioitsijat osaavat täällä venäjää - heidän tarpeisiinsa kirjasta olisi kuulunut ottaa venäjänkielinen näköispainos) - jolloin kirjaa esiteltiin suurena todistuskappaleena venäläisten myötäsyntyisistä hyökkäysaikeista Suomeen. En yritäkään kiistää itse aikeita, mutta kyseinen kirja sinänsä ei ole mikään todiste niiden puolesta, koska rauhan aikana esikuntien kuuluu laatia jos jonkinlaisia suunnitelmia - jos Suomen armeijan kassakaapissa on suunnitelma esimerkiksi Eestin miehittämisestä, en pidä sitä sen enempää skandaalina kuin todisteena Suomen armeijan imperialistisesta sisikunnastakaan, vaan ennen muuta osana kenraalien normaalien virkavelvollisuuden täyttämistä. Itse asiassa ensimmäisen maailmansodan alkuvaiheet opettivat kaikille täysissä järjissään oleville sotilashenkilöille, kuinka tärkeää on laatia mahdollisimman monenlaisia suunnitelmia ilman varsinaista aiettakaan niiden toteuttamiseksi. Se sota nimittäin laajeni älyttömästi ihmishenkiä nielleeksi maailmansodaksi siksi ja vain siksi, että kassakaapeista ei löytynyt sopivia suunnitelmia. Keisari Wilhelm allekirjoitti mielestään vain liikekannallepanokäskyn. Mutta ainoa mobilisaatiosuunnitelma, joka Saksan armeijalla ylipäätään oli, esitti Belgian käyttämisen kauttakulkureittinä elimellisenä osana mitä tahansa Ranskaa vastaan aloitettavaa liikekannallepanoa. Asiassa oli vain se mutta, että Preussi (jonka ulkopoliittiset velvoitukset olivat siirtyneet Saksan keisarille) ja Britannia olivat yhdessä taanneet Belgian puolueettomuuden. Toisin sanoen brittien piti lähteä Belgiaa puolustamaan. Heidän kassakaapissaan vain ei ollut minkäänlaisia suunnitelmia Belgian puolustuksen tueksi liittymisestä, vaan ainoastaan Ranskan joukkojen avuksi tulemisesta. Toisin sanoen, sen sijaan että he olisivat tulleet Ranskan ja Saksan väliin ja auttaneet belgialaisia torjumaan puolueettomuutensa loukkauksen, britit päätyivät puolivahingossa Ranskan liittolaisiksi ja puoleksi vuosikymmeneksi taisteluhautoihin.