ATM:yyden teoria

Yleensähän sitä ajattelee, että yksikään seksologi ei ole kirjoittanut sanaakaan ATMyydestä, kun niillä on ollut niin kova kiire ylistää kritiikittömästi naisen seksuaalisuuden ihanuutta ja polkea miehiä maanrakoon. Mutta äskettäin löysin Turun kaupunginkirjastosta totuuden ja oikeudenmukaisuuden äidinkielellä kirjoitetun kirjan Den manliga sexualiteten (kirjoittajat Ann-Kathrin ja Bo Eneroth, kustantaja Liber Förlag Stockholm, painovuosi 1979), jossa tekijät pohtivat sivulta 25 alkaen, miksi eräät miehet jättivät vastaamatta heidän suureen miehen seksuaalisuutta kartoittaneeseen kyselyyn. Heidän pohdintansa on tarkoitettu olemaan löst prat ja pelkkää teoretisointia, mutta kohtuullisella määrällä normaalia inhimillistä empatiaa se onnistuu hahmottelemaan ATM-syndrooman muutamalla siveltimenvedolla varsin elävästi lukijan silmien eteen. Kuulkaapas tätä.

Lähtökohtana on kaikki se onni ja ilo, jota seksuaalisuus lupaa aikuistuvalle nuorukaiselle. Se on tavoite ja se on käyttövoima. Mies ei ole (vielä?) törmännyt mihinkään vaikeisiin esteisiin seksuaalisuusurallaan, mutta hänestä kehkeytyy - luonnostaan? - puhtaaksiviljelty 'seksi on yksityisasia' -ajattelun edustaja, joka haluaa kaiken sen nautinnon rauhassa itselleen sen sijaan että keskustelisi sen puhki. [...] Ensimmäinen ilmaantuva ongelma on, että mies, joka ei ole vielä koskaan antautunut seksuaaliseen leikkiin, aavistaa etukäteen yhä pelokkaampana ne pettymykset ja ahdistuksen aiheet, jotka ovat tulossa. [...] Pelossa on kyse koko siitä sotkuisesta ja mutkikkaasta asiasta, jota kutsutaan 'seksuaaliseksi aloitteellisuudeksi'[...]

Tässä kohdassa kirjoittajat eksyivät lauseen lopun ajaksi pohtimaan sitä epäolennaista asiaa, joka impotenssin nimellä tunnetaan, ja jonka esimerkiksi Hannu Salama on nostanut turhankin keskeiseen osaan harmillisen vähälle huomiolle jääneessä ATM- ja runkkariromaanissaan Joulukuun kuudes. Todellisuudessahan ATMyydessä oleellisempaa on nimenomaan tämä aloitteentekemisen ja pelien pelaamisen vastenmielisyys. Meidän perheemme oman kielen lempi-ilmauksia on jonkun puoliksi puhetaidottomana pikkulapsena itkuisesti heittämä iskulause rauhassa olla! - ts. "antakaa minun olla rauhassa!" - ja kuten kirjan kirjoittajat tuossa oivaltavasti totesivatkin, ATM:n alku saattaa periaatteessa suhtautua itse seksuaalisuuteen hyvinkin iloisesti ja toiveikkaasti, mutta samalla hänelle on erittäin tärkeää saada rauhassa olla, ja hän toivoo, että olisi mahdollista päästä seksuaaliseen täyttymykseen ja samalla kuitenkin rauhassa olla, joutumatta osallistumaan nöyryyttäviin, pettymyksiä tuottaviin, sosiaalisesti mutkikkaisiin ja rasittaviin "neuvotteluihin" potentiaalisten partnerien kanssa. Naisen rauhassa olla tarkoittaa "olla rauhassa seksiä tarjoavilta miehiltä silloin kun itseä ei huvita", kun miehen rauhassa olla tarkoittaa "elää täysipainoista ja vähästressistä elämää joutumatta nöyryyttämään itseään pariutumisneuvotteluissa."

Tietenkin osa huomaa, ettei se niin kamalaa ole, koska pahat aavistukset eivät heidän kohdallaan toteudu[...]. Mutta monet joutuvat vähitellen kasvotusten toistuvien, todellisten pettymysten ja pelkojen kanssa. He pitäytyvät urheasti seksuaalisessa halussaan, mutta saavat nähdä pahojen aavistustensa toteutuvan. Mutkattoman seksuaalisuuden jaksojen välillä - oletan, että tällä tarkoitetaan niitä ATM-elämän vähän onnellisempia ja optimistisempia jaksoja, joiden aikana asianomainen saa kokea myönteistä egon vahvistusta - esimerkiksi seisoessaan nelituhatpäisen irkkujoukon edessä Molesworth Streetillä, öh, tarkoitin tietysti Sráid Theach Laigheanilla, heh heh - he törmäävät laskuvirheisiin ja ahdistukseen. Heidän seksuaaliset toiveensa [...] torjutaan vähän väliä, johtuipa se sitten heidän omasta kömpelyydestään ("töntighet") tai partnerin mielenkiinnon puutteesta. [...] Yksi tapa reagoida tähän on, että omaan seksuaaliseen haluun opitaan kohdistamaan yhä enemmän häpeän tunteita. Miehet, jotka eivät vain koe itseään seksuaalisesti, vaan myös ihmisinä ja henkilökohtaisesti torjutuiksi - kuten ATM, joka oppii kohdistamaan halunsa, kiinnostuksensa ja rakkautensa yhä enemmän siihen potentiaalisesti samoista asioista kiinnostuneeseen, ujoon Söpöyteen sen Anna Kurnikova -kloonin sijasta, mutta saa kokea, että tällainen kypsyminen ja järkiintyminen ei paranna hänen tilannettaan yhtään, koska Söpöyttäkään ei kiinnosta - alkavat vähitellen hävetä koko sukupuolisuuttaan ja halujaan, jotka ilmeisesti ovat niin kuvottavia, että niiden näyttämisestä joutuu sosiaaliseen boikottiin ("blir utfryst om man envisas med att hålla fram dem"). Huomatkaa, ettei tämän tarvitse olla missään tekemisissä todellisuuden kanssa, eikä sille voi tahdonalaisesti mitään. Kyse on tunnetilasta, johon toistuvia pettymyksiä kokeneet miehet päätyvät. Näin he joutuvat 'seksuaalisuuttaan häpeävien' ryhmään ("gruppen 'de sexuellt skamsna'"). He luopuvat. He resignoituvat. Se ei tarkoita että he menettäisivät kiinnostuksensa seksuaalisuuteen [...] jotkut luopuvat siitä siinä mielessä, että he omistautuvat pornolle ja itsetyydytykselle. Se, mistä ennen muuta luovutaan, on seksuaalinen aloite.

Se, mikä tässä on minun näkökulmastani todella kiintoisaa, on, että kirjan kirjoittajat ovat osanneet ennustaa profeministin ajautumisen seksuaalisuuttaan häpeäväksi runkkariksi ja ATMäksi. (He kutsuvat profeministiä nimellä "kokenut miehen roolin vastustaja", mutta samasta asiastahan siinä on kyse.) Profeministi haluaa puhdistaa sotkun, joka liittyy "perinteisen miehen rooliin", ja päästä eroon siitä sovinistimiehuudesta. (Oma käsityksenihän on, että tämä sovinistimiehuuskaan ei ole mitenkään "perinteinen" miehen rooli, vaan feministien ja heidän vastustajiensa yhdessä pönkittämä ideologinen konstruktio, joka on tämän yhteispönkityksen vuoksi itse asiassa nykyään vahvempi kuin kuviteltuina "perinteisinä" aikoina. Mutta tämä menee jo liikaa sivuun asiasta.) Mutta silloin syntyy helposti uusi ongelma, nimittäin se, että se seksuaalisuus, joka itsellä on, on kuitenkin pitkälti muovautunut sen sukupuoliroolin vaikutuspiirissä, josta halutaan päästä eroon. Ja vaikka älyllisesti olisi kuinka kriittinen, seksuaalisuus on suurimmaksi osaksi tunnekysymys, josta ei saa otetta argumenteilla eikä periaatepäätöksillä. Se seksuaalisuus, joka itsellä on, on valettu perinteisen miesroolin muottiin, ja vaikka itse kuinka vastustaisi ja pilkkaisi miesroolia, päätyy aivan johdonmukaisesti häpeämään omaa seksuaalisuuttaan, joka kaikesta huolimatta pettää kaikki ihanteet. Tällöin profeministi päätyy omaa seksuaalisuuttaan häpeävien joukkoon.

Mitenkäs anglosaksit taas sanovatkaan: words of wisdom which, alas, went unheeded.