Häxornas försvarare

Luin tosiaan viikonloppuna sen Guilloun kirjan noitavainoista. Minun piti kommentoida sitä laajemminkin, mutten taida jaksaa. Todettakoon nyt ainakin sen verran, että Guillou oikoo jonkin verran käsityksiä inkvisition osuudesta noitavainoihin. Inkvisitio kyllä teloitti paljon muslimeja, juutalaisia ja kerettiläisiä (= protestantteja) Espanjassa uuden ajan alussa, kun katolista oikeaoppisuutta juurrutettiin maahan ja vanhoissa uskonnoissaan salaa pitäytyviä vainottiin. Sitä vastoin noitavainot eivät Guilloun mukaan olleet mitenkään erityisen pahoja Espanjassa. Hän nostaa sankariksi inkvisiittori Alonzo de Salazar Fríasin (meniköhän oikein? minulla on sellainen paha aavistus että nimessä Salazar pitäisi jossain kohtaa olla aksenttimerkki), joka uskoi - inkvisitiohan on eräänlainen oikeustieteellisin periaattein toimiva oikeuslaitos - oikeusvaltiollisiin periaatteisiin ja totesi, että noituus ensinnäkin on rikos, jota ei voi näyttää toteen ja että toiseksi noitien mestaukset vain lisäävät yleistä hysteriaa ja aiheuttavat joukkohysteriana kasvavia noituusilmiantoja, koska kun ihmisille autodafé-tilaisuuksissa luetaan ääneen noituudesta kuolemaantuomittujen tunnustuksia, he saavat tietää, millaisten tekojen perusteella ihmistä voidaan syyttää noituudesta. (Merkittävää on, että noituudesta syytetyiksi päätyi usein - vieläpä omasta tahdostaan - seksuaaliunia nähneitä nuoria naisia, koska nämä unet tulkittiin paholaisen viettely-yrityksiksi.) Salazar Frías sai tarmokkaalla toiminnallaan noitavainot lopetettua Baskimaalla ja noituusasiat siirrettyä henkilökohtaisiksi sielunhoito- ja rippiasiaksi, jolloin "noituudesta" rangaistiin vain tavanomaisella katumustyöllä (mitä pirua on suomeksi breithiúnas aithrí? tämän siitä saa kun opettelee katolisten maiden kieliä katsomatta sanakirjaan).

Ei Salazar mikään enkeli toki ollut - tämän tiedän toisesta lähteestä: hänkin oli innokkaasti tuomitsemassa kuolemaan "vääräuskoisia". Mutta vääräuskoisuus oli tuomioistuimessa toteennäytettävä seikka, kun taas noituutta ei voinut todistaa muuhun kuin ilmiantoihin ja syytetyn omaan tunnustukseen nojautuen. Noitasalvaa, jonka turvin Kyöpelinvuorelle - tai mikä sen nimi lieneekään ollut espanjaksi (ruotsiksi se ainakin on Blåkulla) - naisissa lennettiin, ei esimerkiksi voitu mistään löytää tutkittavaksi, joten aihetodisteita ei löytynyt. Esimerkiksi juutalaisuudesta tai islamista oli mahdollista löytää aihetodisteita (jos kotoa löytyi Koraanin käsikirjoitus tai menora, tai jos sianliha kuvotti, asianomainen oli kusessa), joten niitä oli inkvisition mahdollista käsitellä muodollisesti rikoksina.

Guillou ei olisi Guillou, jollei hän kiistäisi myös feministien höpinöitä noitavainoista naisvihan ilmentyminä. Ruotsissa nimittäin teloitettiin noitavainoaikaan runsaasti eläimiinsekaantujia - miehiä - ilmeisesti vielä enemmän kuin noitia. Ja Islannissa tunnetusti lähes kaikki noitina poltetut olivat miehiä. Tästä voi lukea enemmän Njörður Njarðvíkin suomeksi ja ruotsiksikin käännetystä romaanista Dauðamenn/Kohtaloonsa tuomitut/De dödsdömda, joka on melkoisen hyytävää lukemista kaikilla kolmella kielellä - olkoonkin että Njörðuria tuskin voi pitää aivan kärkikastin kirjailijana Islannissakaan. Romaanista löytyy ainakin hienoja sitaatteja, esimerkiksi svartur maður á svörtum hesti, samlitur skugga sínum, joka on käännetty lattean proosallisesti musta mies mustan hevosen selässä, saman värinen kuin varjonsakin, vaikka sen pitäisi olla mustana mustalla hevosella menee varjonsa värinen mies, jotta alkutekstin soinnukkuudesta tavoitettaisiin edes jotakin.

Noita- ja eläimiinsekaantujavainojen tärkeimpiä syitä oli valitettavasti luterilainen oikeaoppisuus, joka nosti Mooseksen lain Ruotsissa muun lain rinnalle, tosin eräitä säätöjä oli pakko tehdä - masturboinnista ketään ei tiettävästi teloitettu, vaikka se näin jälkeenpäin olisi aika hyvä makaaberi vitsi (vitsi siis merkityksessä Treppenwitz der Weltgeschichte). Asiaa ei auttanut se, että Luther itse uskoi piruun aineellisena olentona - hänhän tunnetusti heitteli demoneita mustepullolla. (Kuulenko jonkun teistä blogimaailman kyynisistä ateisteista mumisevan: Jätkällähän oli halluja - soli varmalla vetäny väärällaisia sieniä?) Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että homoseksuaalisuutta ei juurikaan vainottu, kun taas eläimiin sekaantuminen oli hirveä kuolemalla rangaistava styggelse. Joku upseeri jäi kiinni solttupoikien systemaattisesta raiskailusta ja karkotettiin maasta (ei teloitettu), mutta kuvaavaa on, että solttupojat, jotka varmasti tiesivät, mitä tidelag tarkoittaa (Guillou toteaa, että ruotsi on ainoa skandinaavinen kieli, jossa on niin lyhyt ja omaperäinen sana eläimiin sekaantumiselle kuin tidelag), eivät osanneet selittää upseerin rikosta muuten kuin sanomalla, että se oli meille poikaressuille hyvin julma tai teki meille jotain pahaa - aikuiset korstot kokivat, että heille oli tehty jotain ilkeää, väärää ja heidän tahtonsa vastaista, mutta eivät osanneet puhua siitä muuten kuin viattoman pikkulapsen epäselvin sanankääntein. - Näin siis tavallinen kansa; hovipiireissä sekä homoseksuaalisuutta että orgioita esiintyi yllättävänkin avoimesti, mutta yläluokkahan on aina sallinut itselleen kaiken, mikä alaluokalta on kielletty. (Heinrich Heine: Ich weiss, sie tranken heimlich Wein/und predigten öffentlich Wasser.)