Patrick Pearse
Tänään kirjoitan taas puhtaaksi iirikirjaani, nyt se on jo Conradh na Gaeilgen historiaa käsittelevässä luvussa. Tästä eteenpäin homma on lähes kokonaan pelkästään jo suomeksi olemassa olevan materiaalin ruotsintamista, mikä tarkoittaa, että tämä viiden vuoden työ voi nyt oikeasti olla valmistumisensa kynnyksellä. Oli siinä projektia, mutta sen jälkeen voin taas kunnolla keskittyä lisensiaattityöhön, mitä nyt maaliskuussa Londonderryssä, anteeksi, Derryssä, pidettävään seminaariin tuli luvattua artikkeli Ulsterin iirin standardisoimisesta.
Patrick Pearsea käy sääliksi. Siinä erinomaisessa Brittein saarten historiassa, jonka viime kuussa luin, hänet leimattiin pedofiiliseksi koulumestariksi, mitä on pidettävä aika asiattomana. Ainoa todiste, joka Pearsen pedofiliasta tietääkseni on olemassa, ovat jonkun naistutkijan tai muun humpuukimaakarin hänen pedagogisista kirjoituksistaan tekemät johtopäätökset. Pearse perusti Dubliniin Pyhän Endan koulun, katolisen sisäoppilaitoksen, jonka opetuskielenä oli iiri, ja hän näki kyllä pikkupojat materiaalina, jota piti kasvattajan hellällä kädellä muokata - jotkin hänen sanamuodoistaan olivat kieltämättä aika arveluttavia nykypäivän likaisen mielikuvituksen näkökulmasta, mutta minusta tuntuu, että Pearse itse oli lapsellisen viaton, naiivi ja aikansa irlantilaisten nuorukaisten tapaan harras katolinen. Tietysti mm. Irlannissa paljastuneiden pedofiliaskandaalien jälkeen joku saattaa pitää aukottomana todisteena pedofiliasta jo sitäkin, että mies oli katolinen ja sisäoppilaitoksen rehtori, mutta ottaen huomioon herran muut aktiviteetit minun on oikeasti aika vaikea kuvitella, että hän ylipäätään ehti hoitaa rehtorinvirkaansa muuten kuin etätyönä. Pedofilia tuskin onnistuu etätyönä, ainakaan 1900-luvun alun virtuaaliteknologialla.
No, mitä kaikkea Pearsesta tiedetään? Ainakin sen verran, että hän liittyi iirinkielisyysliikkeeseen vuosisadan vaihteessa ja kirjoitti runoja ja novelleja iiriksi. Tietyssä vaiheessa kansallismielisyys pääsi hänessä voitolle iirinkielisyydestä ja hän ryhtyi organisoimaan nationalisteja sotilaallisesti. Pääsiäisenä 1916 hän aloitti Dublinissa kansallismielisen kapinan, joka loppui brittiarmeijan kurinpalautukseen, ja Pearse itse jäi vangiksi ja teloitettiin Kilmainhamin (Cill Mhaighneáin) vankilan pihalla. Oli hänessä toki selvästi epäterveitä persoonallisuuden piirteitäkin, jos tuo asiaton pedofiilivihjailu jätetään omaan arvoonsa. Hänen tyttöystävänsä hukkui Blasket-saarella pelastaessaan toista tyttöä, paikallista pikkutyttöä, hukkumasta, ja sen jälkeen Pearse tuntuu joutuneen jonkinlaisen kuolemapakkomielteen valtaan. Pearsen tyttöystävä ei toki ollut pikkutyttö, vaan, kuten hänestä kirjoitetun kirjan nimi sanoo, ógbhean uasal ó phríomhchathair na hÉireann. Tyttö ja Pearse lienevät tutustuneet toisiinsa iirinkielisyysliikkeen riennoissa, kun kerran tyttö kävi Blasket-saarella, joka tunnetusti oli iirinkielisyysliikkeen mekka noina aikoina, kun siellä vielä asuikin joku: saari oli joka vuosi pitkiä aikoja mantereesta eristyksissä, joten siellä puhuttiin kieliliikkeen mielestä turmeltumatonta iiriä.
Pearse tosiaan kirjoitti jonkin verran omia novelleja - ne on koottu molemmilla kielillä Desmond Maguiren toimittamaan kirjaseen, joka lienee kyllä paremmin saatavissa täältä kuin Amazonista. Luullakseni Mercier Press ottaa yhtenään uusintapainoksia tuosta teoksesta, joten sitä ei tarvitse tilata käytettynä Amazonista. Mitenkään kovin ihmeellisiä ne novellit eivät ole, paitsi että Eoghainín na nÉan - "Lintujen Eoghainín" - ei häivy mielestäni, koska se on niin loistava metafora Pearsen omasta elämästä. Eoghainín on pikkupoika, joka pystyy puhumaan lintujen kanssa. Linnut alkavat kutsua häntä syksyn tullen mukaansa etelään, ja pikkuhiljaa äiti käy huolestuneeksi, kun poika jatkuvasti puhuu siitä, miten hän aikoo muuttaa lintujen kanssa lämpimiin maihin talveksi. Sitten tulee muuttopäivä, ja poika rientää ulos "muuttamaan". Äiti koettaa pidätellä häntä, mutta poika ojentaa kätensä lintuparvea kohti - ja kuolee. Kun linnut sitten palaavat etelästä keväällä, Eoghainín ei tietenkään tule takaisin - hän pysyy kuolleena haudassaan. Kuten Bulat Okudzhava -vainaa sanoi: i voskresenija ne budet.
Uskonnollinen tematiikka ja kuolema ovat kyllä varsin paljon esillä Pearsen novelleissa muutenkin. Esimerkiksi Íosagánissa vanha Maitias on nuoruudessaan tehnyt jonkin hirveän synnin, jonka vuoksi hän ei pääse kirkkoon eikä ehtoolliselle. Pikkupoika nimeltä Íosagán - nimeen on piilotettu Jeesuksen iirinkielinen nimi, Íosa, joka on kiintoisaa kyllä kovin saman näköinen kuin arabiassa (alkeishepreastani tiedän, että sen hepreankielinen muoto on Jeshuca, joka tarkoittaa "Pelastus") - opettaa kuitenkin Maitiasin nöyrtymään ja tulemaan lapsen kaltaiseksi, ja novellin lopussa, kun pappi antaa jo kuolemaa tekevälle Maitiasille viimeistä voitelua, he yhdessä oivaltavat, että pikku Íosagán on oikeasti Jeesus-lapsi. Kyynelkanavien tirauttelua hurskaiden tanttojen tarpeisiin? Ehkäpä hyvinkin, mutta ei se nyt oikein lastenraiskaajankaan kirjoittamalta näytä, pikemminkin hyvin naiivin ja kiltin ihmisen.
0 turpaankerjuuta:
Lähetä kommentti
<< Himaan