Lisää parisuhdelöpinää

Hyvärisen Juuso korosti äskettäisessä merkinnässään niitä vaaroja, joita liittyy minkä tahansa kannatetun aatteen nostamiseen kritiikin yläpuolelle, ja olen kyllä oikeasti sitä mieltä, että feminismi on de facto vapautettu kritiikistä. Kyllähän sitä arvostelevat Loka-Laitisen kaltaiset tyypit, mutta Loka on aivan nimensä mukainen tyhjänpäiväinen loanheittäjä ja menneiden aikojen mies, joka on vain omiaan antamaan ansiotonta arvonnousua mille tahansa arvostelemalleen aatteelle. Lokan perusargumentti on se, että feminismi on väärin, koska se nyt kerta kaikkiaan on väärin ja koska vain ämmät, vanhat stalinistit ja vanhat stalinistiämmät voivat sitä kannattaa. Jopa minä olen sitä mieltä, että feminismin arvostelemiselle on löydettävä parempia syitä.

Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut, että kukaan ns. edistyksellisen älymystön edustajista ei uskalla arvostella feminismiä, koska hän joutuisi aina taistelemaan hirveän harpyijalauman kanssa, joka ei todellakaan häpeilisi turvautua mihinkään henkilöönkäyviin argumentteihin. Jos sukupuolielämästä osattomaksi jääneen miehen syrjäytyneisyyteen kuuluu oleellisena osana se, ettei hänellä ole koskaan ollut naista, miten hän uskaltautuisi kohottamaan äänensä, jos vallitsevaan diskurssiin kuuluu se, että "se sanoo noin vain siksi kun se on naisille kelpaamaton vellihousumies ja surkimus" kelpuutetaan validiksi vasta-argumentiksi AT-miesten esittämälle kritiikille? Jos AT-miehen puheet voidaan kuitata sillä, että hän on vain AT-mies (aivan kuten tietyissä maissa mustaihoisen ihmisen puheet voitiin ja voidaan sivuuttaa vetoamalla siihen, että hän on "vain nekru", juutalaisen puheet kuitata sillä, että hän on "vain jutku"), niin mitä muuta vaihtoehtoa hänelle jää kuin artikuloimaton, väkivaltainen purkaus? Harva mies on kyllin rohkea kyseenalaistamaan vallitsevan diskurssin ja sanomaan, ettei hän hyväksy tuollaista asiatonta argumenttia. Ja vaikkei hyväksy, mitä sillä on väliä, niin kauan kuin kaikki muut sen hyväksyvät?

Feminismikritiikin ja AT-miesten puolustuksen vaikeutena on se, että pariutumisrituaalien ja yhteiskunnallisen keskustelun todellisuuksilla ei ole paljoakaan tekemistä toistensa kanssa, mutta sukupuolikeskustelussa ne nimenomaan pääsevät tallaamaan toistensa varpaille. Pariutumisrituaaleissa kaikenlainen epäreiluus, musta tuntuu -menettely, kilpailijan kampittaminen, vastapuolen huiputtaminen ym. kuuluvat tapoihin. Yhteiskunnallisessa keskustelussakin tunteet kuohuvat ja asiattomuuksia harrastetaan, mutta ainakin on olemassa jonkinasteinen yleinen käsitys siitä, mikä on asiallista argumentaatiota, ja siihen käsitykseen voidaan myös vedota, kun taas pariutumisessa pelataan totuuden sijasta valheilla ja mielikuvamarkkinoinnilla, ja jos joku yrittää kyseenalaistaa tämän, hänelle nauretaan. Pariutumismaailmassa ei ole olemassa yleisesti hyväksyttyä reilun pelin säännöstöä - sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua - vaan kapakan, ja laajemmin sanottuna elämän, lihatiskillä vallitsee fasistisen julma ja säälimätön pudotuspeli, jossa herrasmiesmäiset reilun pelin yrittelijät työnnetään ivallisella naurahduksella jonon hännille. Pariutumislihatiskien maailma on Solzhenitsynin kuvaama neuvostoliittolainen keskitysleiri, jossa hallitsevat tatuoidut ammattirikolliset (onkin kuvaavaa, että alamaailman lait tuntevaa ja niitä noudattavaa roistoa kutsutaan blatnaja muzikassa, alamaailman slangivenäjässä, sanalla avtoritet, auktoriteetti), ja hyväksikäytettäviä ja alistettuja ovat kiltit ja oikeudenmukaisuuteen uskovat poliittiset vangit, frajerit. Uskispiirien keskuudessa paheksutaan esiaviollisia sukupuolisuhteita pohjimmiltaan siitä ymmärrettävästä ja kunnioitettavasta syystä, että nuoria halutaan säästää siltä kurjuudelta, raakuudelta, valehtelulta ja saastalta, joka "vapaan rakkauden" onnelassa sukupuolisuhteita (ja sukupuolisuhteetta jäämistä) väistämättä seuraa. Mutta valitettavasti rakkauteen ja seksiin kuuluva kurjuus ja viheliäisyys on osa perisyntiä, jota ei tällä puolen tuomiopäivää pääse karkuun, joten itse asiassa esimerkiksi uskonnollisen alakulttuurin avioliittoa edeltävä seksikielto - joka on yhtä tuomittu epäonnistumaan kuin kaikki muutkin yritykset tuoda taivasta maan päälle - aiheuttaa yhtä paljon valehtelua, häpeää, kärsimystä ja haureellisuutta kuin lihatiskinkin todellisuus.

Parisuhdemaailma - tai ainakin parisuhteen solmimisen maailma - on itse asiassa paljon säälimättömämpi ja raaempi kuin sen enempää minä puheillani nuorten naisten fasistisesta pahuudesta kuin markkina-arvoväki omilla teorioillaan pystymme selittämään. Itse asiassa nuoret tekisivät luultavasti paljon enemmän itsemurhia, jos heille kerrottaisiin, mikä maanpäällinen helvetti se oikeasti on. Saatana on miehille nainen, naisille mies. (Homomiehille Saatana on mies, lesbonaisille Saatana on nainen.) Itse asiassa kauhuelokuvaohjaaja Sam Raimi on piirtänyt loistavimman muotokuvan Saatanan olemuksesta elokuvassaan The Evil Dead: paha henki ottaa päähenkilön tyttöystävän haltuunsa ja muuttaa tämän puistattavaksi hirviöksi, joka kiusaa ja rääkkää päähenkilöä sanoinkuvaamattomasti. Kun päähenkilö tarttuu aseeseen surmatakseen hirviön, tämä muuttuu takaisin tyttöystäväksi ja katsoo päähenkilöä vetoavasti. Mutta heti kun päähenkilö laskee aseensa, hirviö palaa entiselleen.

Feministit ovat varmasti ihan oikeassa monissa asioissa. Mutta kun he alkoivat arvostella parisuhdemaailmaa yleisen yhteiskunnallisen keskustelun säännöin - noudattaen natsien keksimää iskulausetta henkilökohtainen on poliittista, jonka ideana oli se, että Führerin aatteet oli tuotava perhepiiriin asti ja samalla huolehdittava siitä, että perheenjäsenet olisivat valmiita milloin tahansa kavaltamaan toisensa viranomaisille (aivan samaan tapaan kuin Neuvostoliitossa ihanteeksi nostettiin vanhempansa Tshekalle ilmiantanut Pavlik Morozov) - he tulivat tuhonneeksi normaalin kotisovun mahdollisuudetkin ja ajaneeksi yhteiskunnan vaikeaan ja periytyvään sukupuolineuroosiin, josta emme ole vieläkään parantuneet. Parisuhdetta solmittaessa ja ensimmäisiä seurustelusuhteita solmittaessa kaikki käyttäytyvät viheliäisesti ja ilkeästi, niin miehet kuin naisetkin. Naiset vain ehtivät ensimmäisinä käsittelemään tätä viheliäisyyttä omasta näkökulmastaan, jolloin tietysti kaikista miehistä tuli hirviöitä. Miehen näkökulmasta naiset ovat yhtä lailla säälimättömiä hirviöitä. Kummankin sukupuolen normaaliin sosiaalistumiseen kuuluu oleellisena osana se, että opitaan suhtautumaan "viholliseen vuoteessani", vastakkaiseen sukupuoleen, terveen epäluuloisesti. (Tuskinpa siinä paljon puhutussa rakkaudessakaan paljoa substanssia olisi, jollei rakastuneella olisi hyvä syy uskoa, että kaikki muut akat ovat torahampaat verta tippuen hekottavia ihmissyöjähirviöitä suoraan Helvetin syövereistä ja tämä se ainoa, jonka kanssa voi kommunikoida järkevästi ja sopia asioista.) Feminismi on kuitenkin sekoittanut pakan syyllistämällä miehiä juuri tästä normaalista sosiaalistumisprosessistaan, samalla kun se on lähinnä tukenut ja rohkaissut nuorten tyttöjen aivopesemistä järjettömiksi ja vainoharhaisiksi miesvihaajiksi.