Nerokas testi! Toimii!

Ennemmin tai myöhemmin jonkun piti tietysti keksiä tämä: Aivotrusti on luonut nerokkaan blogitestin, joka toimii loistavasti. Ei, en todellakaan fuskannut.



Mikä blogi sinä olet?

Tuo kuva onkin oikein tyylikäs. En toki todellisuudessa ole noin komea. Mutta olenko minä oikeasti pelottava?

PS. Viitaten alempana käytyyn blogisotaan: Juuso osasi ottaa tämänkin asian huumorilla sekä nostaa puheeksi mielenkiintoisen historiallisen aiheen, josta varmasti tietää enemmän kuin minä. Ai että minä ihailen tuota miestä! - Valitettavasti Titityy on pudonnut lopullisesti kärryiltä. En usko, että Titityy on sama henkilö kuin Lumi Adela, koska Lumi pystyi sentään jonkinlaiseen kommunikointiin aina silloin tällöin; Titityylle sitä vastoin kommunikointi on ilmeisesti jotain kommarien juttuja, joista hän pysyttelee etäällä.

Muuten Juuso toki esittää merkittävän kysymyksen: onko riittävän hyvin tutkittu kirkon todellista roolia yhteiskunnassa sisällissodan aikana ja ehkä heti sen jälkeenkin, kirkon suhdetta sodan osapuoliin? En ole vähään aikaan lukenut mitään Suomen historiaa - jostain määrittelemättömästä syystä jopa Ylikankaan kirja Aleksis Kiven maailmaan paikallisen kansanperinteen kautta vaikuttaneesta Nurmijärven rosvokoplasta on jäänyt nurkkaan pölyä keräämään - joten en ole perillä siitä, onko tuollaista tutkimusta olemassa. Mitä sitten tulee kirkon rooliin sisällissodan jälkeen, kyllähän kirkon piirissä aivan varmasti on esiintynyt alusta saakka aitoa huolta punaorpojen ja -leskien kohtalosta; ja vaikka siihen huoleen tietysti kuului oleellisena osana halu käännyttää lapset ja äidit pois pahoista sosialistisista aatteista Herran tielle, en osaa paranoidin kahelivasemmiston tapaan nähdä moista minään kauheana aivopesuna: kirkonmiehet varmasti itse käsittivät asian niin, että he olivat auttamassa oman aikansa syrjäytyneitä takaisin yhteiskuntaan. Luulenpa muuten, että setlementtiliikkeen ilmaantuminen Suomeen juuri vuonna 1918 ei ollut mikään sattuma.

Titityy puhuu tietysti iskulausein ja vetoaa kotiin, uskontoon ja isänmaahan, mutta minä olen aina ihmetellyt, missä määrin tuon kolmiyhteyden nimeen vannovia voidaan pitää uskonnollisina ja missä määrin sen ideologian kannattajana, josta Konstantinopolin patriarkka Jugoslavian perimyssotien aikana käytti nimitystä phyletismos, fyletismi, eli uskonnon ja kansallisuuden samastaminen, rajan poistaminen nationalismin ja uskonnon väliltä. Isoäitini, joka muisteli jotain jatkosodan loputtua järjestettyä hengellistä tilaisuutta, kertoi siitä, kuinka siellä laulettiin Suomalaista rukousta - muuten yksi lempivirsiäni, eikä vähiten isoäidin ansiosta - ja hän liitti jokaisen virrenvärssyn perään oman katekismustyyppisen teologisen tulkintansa: ettemme harhaan kääntyis tarkoitti tietenkin, ettemme bolsevismiin kääntyis' (elettiinhän tuolloin ns. vaaran vuosia), ja ettei kansamme nääntyis sotakorvausten alle. Tämä oli itsestään selvää. Mutta huomattavasti kiintoisampi oli hänen tulkintansa ensimmäiselle säkeistölle:

Siunaa ja varjele meitä
Korkein, kädelläs,
kaitse ain kansamme teitä
vyöttäen voimalla meitä
heikkoja edessäs.
Sulta on kaikki suuruus
henki Sun hengestäs.

Tälle isoäiti antoi selitykseksi, että se kehottaa kansakuntaa nöyryyteen, nimenomaan välttämään kansallismielistä remuamista ja elämöimistä. Jos isänmaa olikin selvinnyt sodasta jotakuinkin elinkelpoisena, siitä ei ollut mitään syytä lyödä rumpua, koska se oli Jumalan käsittämätön armo. Synnin palkka on kuolema, ja palkaksi synneistään suomalaiset ansaitsivat epäilemättä joutua armottoman Ryssän nielemiksi. Mutta koska Jumala viime hetkellä oli ansaitsemattomasti armahtanut meitä syntisiä, meille ei ollutkaan käynyt köpelösti, vaan saatoimme jatkaa elämäämme kansakuntana. Kuitenkin tähän armahdukseen tuli suhtautua asiaankuuluvalla hartaudella ja vakavuudella, kuten lahjaan, tai vielä mieluummin kallisarvoiseen lainatavaraan. Meidän tuli siis olla lyömättä rumpua omasta suuruudestamme kansakuntana, koska Sulta on kaikki suuruus; ja myös henkinen työ oli omistettava Jumalalle otollisiin tarkoituksiin, koska henki Sun hengestäs. Joka tapauksessa isoäidin arvojen tärkeysjärjestys oli kohdallaan: Suomen itsenäisyys, vapaus, isänmaa jne. olivat toki tärkeitä asioita, mutta vain niin kauan, kuin ne eivät sulkeneet pääsyä Jumalan luo. Isänmaa oli ja on ainoastaan väline Jumalan palvelemiseksi, mutta aina tuli edes teoreettisena mahdollisuutena ottaa huomioon se, että isänmaallisuus ja uskonto eivät välttämättä ole samalla puolella - että itsekäs isänmaallisuus, oman suuruutemme omahyväinen ylistäminen, ehkä jonain päivänä estäisi meitä näkemästä, että kiitos ja kunnia kuuluvat Jumalalle, ja että kaikki suuruus on Häneltä. Kun kuulette kehuja, viitatkaa taivaaseen päin, siellä on niiden oikea osoite.

Huomenna muuten on loppiainen. En osaa ranskaa, mutta ne, jotka osaavat, laulakoot Kolmen kuninkaan marssin. On siihen kai suomalaisetkin sanat, mutta niitä en netistä löytänyt. Ai niin, ja nyt minulla on myös linkki Yad Vashemin kotisivuille. Yad Vashem on mielestäni ihan riittävän hyvä syy kannattaa Israelin olemassaoloa, vaikka saisivat nyt jumankeppastiinakaroliina lopultakin hoitaa välinsä kuntoon ihmisiksi, ja tämä koskee sitten molempia osapuolia.