Kyllä mekin ennen proidin kanssa

Tiedemies näkyy pelanneen jotain lautapeliä, jonka idea ja nimikin on ihan samanlainen kuin isonveljen ja meikäläisen yhdessä noin kymmenvuotiaina kehittelemän Imperialisti-pelin. Mutta eipä vaan ole Höglundin pojille provikkaa maksettu. Pelin karttapohjana toimi muistaakseni Taka-Intia, koska olimme lukeneet George Robert Elfordin Paholaisarmeijan, muukalaislegioonalaisiksi Ranskan Indokiinaan (ei toki palkkasoturiksi Nuubiaan) pestautuneiden SS-miesten tarinan.

Wagemüller

Kirjan kertojaminänä esiintyi pseudonyymi Hans Josef Wagemüller, SS-Obersturmführer, joka antoi ymmärtää muukalaislegioonan sallineen SS-miesten perustaa omia osastojaan ja puhua - komentoja lukuunottamatta - saksaa - sodankäynnin kannalta tämä tietysti oli sikäli rationaalista, että Vietminhin miehet lienevät ymmärtäneet sitä huomattavasti huonommin kuin ranskaa, jota tuohon aikaan hallitsi jokainen vähänkin oppia saanut indokiinalainen.

Niin kauas verivirtaan tullut oon, ett' yhtä vaivalloista takaisin on kahlata kuin mennä ylikin

Itse sota oli jo tuolloin - 1950-luvulla - toivotonta taistoa taivaan valtoja vastaan ja raaistunut sanoinkuvaamattomalle tasolle: siviileihin kohdistuneet julmuudet olivat rutiinia, kuten yleensä sissisodissa (voinkin jossain välissä kertoa jotain irlantilaisten vapaussodasta brittejä vastaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen, muutettavat muuttaen siinä oli yllättävänkin paljon samaa kuin esim. Indokiinan, Algerian tai Vietnamin sodissa, vaikka vaikuttimena ei ollut sen enempää kommunismi kuin muslimifundamentalismikaan). Wagemüller tietenkin katsoi sodan raaistumisen johtuvan kommunismista, mutta alkuperäisen syyn alueen yhteiskunnallisiin ongelmiin hänkin pani tehottoman ja korruptoituneen ranskalaishallinnon niskoille. Hänen ratkaisuehdotuksensa ongelmille olivat yksioikoisen sotilaallisia, eikä muuta tietysti voinut odottaakaan. Omat poliittiset katsomuksensa Wagemüller esitti pikemminkin antikommunismina kuin rasistisena antisemitisminä, mutta luonnollisesti hänen maailmansa oli liian militaristinen, jotta hän olisi sopeutunut mihinkään länsimaiseen demokratiaan, kovapintainen palkkasoturi kun oli: Saksan liittotasavalta ja DDR olivat hänen mielestään molemmat samanlaisia sortojärjestelmiä, joissa joko amerikkalaiset tai venäläiset alistivat saksalaisia, ja enemmän ymmärrystä häneltä riitti DDR:lle - sikäli hän kyllä oli asiallisesti ottaen jollei nyt natsi niin ainakin melko autoritaarinen persoonallisuus, joka ei ymmärtänyt kansanvallan eikä parlamentarismin päälle, jos kohta se Weimarin tasavallan kaikkien vaikeuksien jälkeen oli ymmärrettävääkin (toki äärioikeisto oli mitä suurimmassa määrin myös syyllinen näihin vaikeuksiin).

Muslimi hinduna

Elfordin esipuheen mukaan hän oli nykyään "uskonnoltaan hindu", ja toimi pienen aasialaisvaltion armeijan kouluttajana. Jos kirjalla oli todellisuuspohjaa, veikkaan että Elford hämäsi puhumalla hinduista. Todennäköisemmin Wagemüller oli muslimivaltiossa hommissa. Monet arabi- ja muslimimaat ovat käyttäneet SS:n ja Wehrmachtin toisen maailmansodan veteraaneja kouluttajinaan, näin ainakin Rosenberg sanoo Det förlorade landetissa.

Elford ja Viirlaid

Nyt kun kylmä sota on ohi, Elfordinkin kirjaan voi suhtautua yhtenä totuutena. Silloin kun se julkaistiin, joskus 70-luvulla, se oli tietysti olevinaan kovasti tukahdutettu ja salattu totuus. Tai oli kelle oli. Meidän perheemme ei ollut mitenkään erityisen oikeistolainen, mutta antikommunistinen se oli, joten Elfordin kirja edusti pikemminkin meikäläisten virallista totuutta kuin jotain poliittista gnoosista.

Toki kirjan voi lukea täydennyksenä kaikkiin muihin näkökulmiin - joskin huomattavasti tärkeämpää olisi tutustua esimerkiksi Arved Viirlaidin kuvaukseen eestiläisistä metsäveljistä, Ristittömät haudat. (Sitten joskus kun tästä verryn kirjoittamaan sen kauan suunnittelemani vaihtoehtohistoriallisen romaanin Neuvosto-Suomesta, Viirlaidin kirja pitää lukea uudestaan.) Silti en ole sitä mieltä, että tällaisen kirjallisuuden lukeminen ja kustantaminen oli paras tapa vastustaa taistolaisuuden myötä maahan ilmaantuneita totalitaarisia tendenssejä. Pikemminkin kirja oli omiaan vahvistamaan arveluttavia käsityksiä äärioikeistosta tarpeellisena vastapainona taistolaisuudelle.

Pirulla perkelettä vastaan

Hämmästyttävän monet aivan asialliset ja demokraattiset ihmiset antoivat hassuttaa itsensä ajattelemaan, että taistolaista totalitarismia vastustetaan parhaiten vahvistamalla tai ainakin ymmärtämällä oikeistoradikalismia. Ei se niin mene: kaikenlaista totalitarismia vastustetaan parhaiten pitäytymällä ankarassa demokraattisessa ja legalistisessa formalismissa. Tiedän ainakin yhden tyypin omaa ikäluokkaani, jonka luonnontieteellis-tekninen ura sai hirmuisen potkun eteenpäin siitä, että hänet mainittiin Tiedonantajassa nuorena oikeistoradikaalina: sen jälkeen häneltä ei puuttunut työtarjouksia. Sattumoisin kaveri oli kuitenkin ihan oikeasti niin äärioikealla, että on vaikea kuvitella hänen koskaan kykenevän sopeutumaan demokratiaan. Kysymys herää, missä määrin tällaisia tyyppejä on laajemminkin einschleusattu vastuullisille paikoille pelkästään sen takia, että taistolaisuutta kauhistuneet, hyvää tarkoittaneetkin ihmiset intoutuivat tasapainottamaan vaa'an vastakkaista kuppia. Eihän siinä muuten mitään väärää olisi, mutta sen jälkeen kun Neuvostoliitto katosi kuvioista, nämä entiset nuoret suosikit ovat alkaneet nimitellä kommunisteiksi kaikkia itseään vähänkin vapaamielisempiä, koska heillä ei alun perinkään ollut kykyä nähdä muita sävyjä kuin musta ja valkoinen - joko meidän tai taistolaisten puolella.

Kommunistinen ja antikommunistinen totalitarismi

Tadeusz Konwicki sanoi 1980-luvun alun Puolan sotatilaoloja käsitelleessä kirjassaan Wschody i zachody ksiezyca ihmettelevänsä, onko Puolan alle jo rakennettu kymmenen kerrosta Neuvosto-Venäjää, joiden katolla me vain leikimme Puolaa. Toisinaan minä ihmettelen, missä määrin taistolaisuuden synnyttämä oikeistoreaktio on jo johtanut tosiasialliseen äärioikeistolaiseen vallansiirtoon yhteiskunnan joillakin osa-alueilla - kuinka monta kerrosta meidän allemme on rakennettu oikeistoradikalismia, kun me vain leikimme vapaamielistä demokratiaa tässä katolla.

Loppukevennys: Pilkkanimiä paikkakunnille

...tai Helsingin ja Turun seudun lähiöille ym.

Kauklahti = Köyskaulahti

Pasila = Pösilä

Kastu = Kustu

Halinen = Haljunen

Takakirves = Takaraivokirves

Teräsrautela = Teräsruostela

Maaria = Paaria