On taas se aika vuodesta

Kirjoitan mahdollisimman pian lisää Merrimanista ja Ó Colmáinista, mutta näköjään on taas ihan huomaamatta tullut se aika vuodesta, kun Nobelin kirjallisuuspalkinto jaetaan. Tällä kertaa se meni J.M.Coetzeelle, joka ei toki ihan paska ole. Siitä on kyllä aikaa, kun luin Michael K:n elämän, mutta jollei se varsinaisesti kolahtanut, niin ainakin se jäi mietityttämään. Nyt se varmaan tulee ruotsinkielisenä pokkarina kirjakauppaan, että sen voi ostaa ihan pilkkahintaan. En kyllä mitenkään ihmettele sitä, että Coetzee palkittiin, koska hän on kirjallisesti kunnianhimoisempi kuin poliittisesti, mitä ei voi sanoa monista eteläafrikkalaisista kirjailijoista. Esimerkiksi 1980-luvulla suosittu André Brink on pohjimmiltaan viihdekirjailija, minkä huomaa myös hänen ohuista naiskuvistaan ja pakonomaisesta seksuaalisuuden tyrkyttämisestään. Pehmopornoa, eikä aina niin pehmoakaan. Viihdettä osallistuville ja tietoisille ihmisille. Ihmekös tuo ettei minulla nuorena ollut seksielämää: luin liikaa André Brinkiä. Sen jälkeen kun apartheid kaatui, Brinkistä ei olekaan kuulunut mitään. Hänen siloitteleva ja romantisoivakin suhtautumisensa roturistiriitoihin on saanut väistyä esim. rikosreportteri Rian Malanin (Petturin sydän) edustaman brutaalin rehellisyyden tieltä.

Aftonbladet muuten ehdotti Coetzeeta etukäteen listassaan Sex starka kandidater. Muut viisi olivat: Adonis (ruotsiksi on käännetty mm. Bönen och svärdet); joku uppo-outo indonesialainen (Pramoedya Ananta Toer), jonka ansiot ovat ilmeisesti García Márquez -tyylisessä folklorevivahteisessa kerronnassa sekä Aung San Suu Kyi -lisässä (hän on istunut takapuolensa lyttyyn kotiarestissa); joku neuvostoaikoina vainottu latvialainen (Visma Belsevica); ikuisuusehdokas Hugo Claus; ja joku tanskalainen runoilijatäti, jolla on niin tavanomainen nimi (Inger Christensen), että hänen täytyy kirjoittaa todella erikoista ja kokeilevaa runoa jäädäkseen mieleen. Adam Zagajewskiä ei näköjään enää noteerata. Omiaanhan ruotsalaiset eivät kehtaa palkita: Göran Tunström ehti jo kuolla, nyt olisi jäljellä vain Tomas Tranströmer.

Imre Kertésziä luin jonkin verran saksaksi kun hän oli saanut palkintonsa. Lukematta jääneitä Rowohlt-pokkareita lienee kämpän kätköissä vielä pari. Voisi nekin vilkaista jossain välissä. Kyllä Kertészin juttuja lukee ennen kuin ns. selkäänsä ottaa, mutta en tiedä, olivatko ne nyt niin hirveän ihmeellisiä. Tietysti joku polttouhrikirjailija piti aateloida, mutta Celan ja Primo Levi ehtivät tappaa itsensä. Ja Kertészillä on kirjallista kokeilunhalua ja kunnianhimoa, se on ilmeistä. Sikäli kyllä ymmärrän nimityksen. Sitä paitsi Unkari on täynnä v***umaisia antisemitistisiä nationalisteja, joita kuuluukin aina näpäyttää - jotkut niistä paskiaisista ovat Suomessakin heimoveljeyslisän turvin suosittuja kirjailijoita. Ihan oikein niille, että juutalainen sai palkinnon, ja vielä keskitysleireistä kirjoittava juutalainen.

V.S. Naipaulin romaaneja en ole lukenut, matkakirjat kyllä. Ihan luettavia, mutta pidän enemmän Paul Theroux'sta. (Tässä yhteydessä en voi olla muistamatta sitä kohtaa Theroux'n uusimmassa, Afrikka-matkakirjassa Dark Star Safari, jossa Theroux näkee viidakkoreissultaan Kapkaupunkiin saavuttuaan lehtiotsikon Pessimistinen maailmanmatkaaja voittanut Nobelin palkinnon, ja arvelee saaneensa itse ison potin. Väistämättömästä pettymyksestään totuuden selvittyä Theroux ei kirjoittanut, mutta juuri siksi se lienee ollut melkoinen.)

Gao Xingjian oli Nobel-komitean moka. Paha moka. Kardinaalimoka. Sillanpää-ilmiön uusiksiotto. Joku kiinalainen piti palkita, ja nämä eivät tienneet ketään muuta kuin tämän jonninjoutavan nahkean pornahtelijan. Seuraavaksi ne varmaan päättävät, että joku suomalainen täytyy palkita pitkästä aikaa, ja mäjäyttävät palkinnon Arto Paasilinnalle. (Lisäys: Aftonbladetissa veikkailtiin voittajaa ruotsalaisten kirjailijoiden voimin, ja Arto Paasilinna mainittiin mahdollisena mustana hevosena. Huh!) Vaikka ehkä hänkin olisi pienempi paha kuin se Jumalan isonaveljenä itseään pitävä käsittämätön runoilija, joka oli naimisissa Marja-Liisa Vartion kanssa...Paavi Haavi-Aukikko? (Jos aiotte kokeilla huumeita, kokeilkaa mieluummin romaania Barr-niminen mies. Pönttö menee takuuvarmasti sekaisin tehokkaammin kuin ämpärillisellä hallusinogeenejä.)

Günter Grass? No joo, on tietysti vaikea kuvitella ketään muuta saksalaista nykykirjailijaa. Kyllähän Grass on uudistanut merkittävästikin maansa kirjallisuutta. Ja hän on vielä hengissä, mikä vaikutti epäilemättä asiaan.

Jose Saramago? Oli outo tyyppi silloin, ja on edelleenkin. Nobel-kirjailijoita harrastava ystäväni kuitenkin piti hänestä. Hän suosittelee varsinkin romaania Kivinen lautta.

Dario Fo? Miksipä ei, mutta teatterimiehen palkitseminen tuntuu siltä kuin kentän ulkopuolella olisi tehty maali...

Wislawa Szymborska? Polonistina minun pitäisi kai sanoa hänestä jotain, mutta tiesin hänestä silloin vain nimen, enkä paljoa enempää tiedä nytkään, kun en ole saanut hänen teoksiaan käsiini mistään alkukielellä.

Séamus Heaneyn kanssa olen jopa puhunut iiriä pari viikkoa ennen hänen palkintoaan. Tosin hän kirjoittaa englanniksi, mutta ymmärtää kyllä ensimmäistäkin kotimaistaan. Niin, ja hänen runojaan olin lukenut jo kauan ennen. Valitettavasti Vainonen ei osaa kääntää lyriikkaa, oikeasti. Kynänpätkä, kotoisa kuin ase? Paskaa. Snug as a gun on luonteva ilmaus jo eufoniasyistä, mutta kotoisa kuin ase ei tarkoita mitään eikä kuulosta miltään. Snug tarkoittaa sitä, että se kynä sopii nätisti käteen ja on käden sisässä lämpimästi ja turvallisesti kuin pubiryypiskelijä snugissa eli yksityisryypiskelemönurkkauksessa. Gun ei ole ase. Ase voi olla vaikka ydinohjus, mutta gun voi olla vaikka vaarin vanha metsästystorrakko maalla.

Kenzaburo Oe on jäänyt tuntemattomaksi. Olen lukenut jonkin verran japanilaista kirjallisuutta - Makiokan sisarukset oli oikeasti elämys - mutta Oeen en ole vieläkään tutustunut.

Toni Morrison? Vieras, vieras.

Derek Walcott? Enpä ole lukenut häntäkään.

Nadine Gordimer - no nyt päästiin asiaan. Tai ehkä ei. Hän on oikeastaan melko tylsä. Palvelija ja herra/July's People oli ainoa todella hyvä kirja. Ainakin romaaneista. Gordimerin novellit ovat paljon parempia. Tosin saatan antaa niille nostalgialisää, koska ensimmäisiä englanniksi lukemiani kaunokirjoja (siis koulukirjan luonteisia kommentoituja ja sanastoilla varustettuja lukemistoja lukuunottamatta) - aloin lukea englantia myöhemmin kuin saksaa - oli novellikokoelma Something Out There. (Ja onhan Gordimerin novelleihin perustuva televisiosarjakin esitetty joskus 80-luvulla.) Arvostan paljon enemmän Breyten Breytenbachia. Häntä ei ole suomennettu, mutta pitäisi kyllä. The True Confessions of an Albino Terrorist/Sanna bekännelser av en albinoterrorist/Wahre Bekenntnisse eines Albino-Terroristen tuli yli vuosikymmenen aikana luettua riekaleiksi sekä saksannoksena että ruotsinnoksena. A Season in Paradise/En tid i Paradiset/Augenblicke im Paradies jäi lukematta kun herkälle nuorelle miehelle tuli itku silmään. (Muuten, afrikaansi on oikeasti hieno runokieli, apartheid sinne tai tänne.)

Octavio Paz? En tuntenut ollenkaan espanjankielistä kirjallisuutta, ennen kuin aloin opetella espanjaa, enkä tunne sitä järin hyvin nytkään. Saman voi sanoa Camilo José Celasta, jota tosin olen jo alkanut alkukielellä lueskella - nimittäin hänen matkakertomustaan Vanhasta-Kastiliasta, Judeos, moros y cristianos.

Naguib Mahfouz? Hasistapolttelevia kairolaisia slummi-ihmisiä, läpinäkyvää maailmankatsomuksellista allegoriaa. Ei nappaa. Mieluummin vaikka Emil Habibi. Tai Adonis. Adonis ei ole kreikkalainen muskelimies, vaan arabiankielisen nykykirjallisuuden huippunimi. En muista hänen oikeaa nimeään. Adonis on salanimi. Diktatuurimaissa kirjailijoita kuulemma pannaan vankilaan, kidutetaan ja ammutaan, joten heidän pitää käyttää salanimeä. Arabimaailmassa on paljon diktaattoreita. Diktaattorit ovat pahoja setiä. Adonis on kotoisin Syyriasta. Siellä diktaattorien nimi on Assad.

Josif Brodski? Runojaan en ole ikänä lukenut. Esseet ovat joskus kiintoisia, jotkin niistä.

Wole Soyinka? Ette kai te luule, että minä olisin lukenut hänen kirjojaan? Itse mies vaikuttaa kyllä fiksulta ja mukavalta. Pitäisi kai ainakin yksi romaani ottaa käsittelyyn.

Claude Simon - koskaan en ole ranskaa lukenut. Enkä lue. (Ja sen huomaa.). No, hyvä hyvä...Marcel Pagnolista kyllä pidän. Ja myönnetään, Michel Tournierkaan ei ole huono. Mutta Simon...eeeiiiiiii....

Jaroslav Seifert? Ettekö tunne? Oma häpeänne. Hieno runoilija, ja myös muistelmat ovat kiintoisat. (Valitettavasti niitäkään ei ole suomennettu. Tyypillistä. Ruotsiksi ne ovat saatavissa nimellä All världens skönhet. Itselläni on puolannos, Wszystkie urody swiata.)

William Golding...no niin, en minä ole jaksanut Kärpästen herraa lukea ikinä, ja sitten se jossa se jätkä istuu kuoltuaan omalla takahampaallaan, Pincher Martin, se on aivan liian rankka. Mikä se Näkyvä pimeys muuten on? Onko se hyvä?

Gabriel García Márquez: tätäkään herraa en ole lukenut ennen kuin aloin opetella espanjaa. Alkukielellä olen tuskaisesti urakoinut Kukapa everstille kirjoittaisi, mutta Sadan vuoden yksinäisyys, joka kyllä vaikuttaa ihan hyvältä kirjalta, on ollut ikuisuusprojektina jo kolmen vuoden ajan.

Elias Canettin muistelmakirjat, Soihtu korvassa ja Pelastunut kieli ja mikä se kolmas nyt oli, niistä olen kyllä pitänyt. Mutta romaanit ja se tutkielma, Masse und Macht, ovat jääneet kirjahyllyyn pölyttymään. Romaanit? Kirjoittiko hän muita romaaneja kuin Sokeat?

Czeslaw Milosz: taas hieno kirjailija, jota on suomennettu liian vähän. 17-vuotiaana, kun en tiennyt Puolasta enkä Baltian maista mitään, vaan haaveilin kemistin urasta, isä toi kirjastosta Milosz-ruotsinnoksia: Issadalen/Issan laakso/Dolina Issy - ruotsinnoksessa muuten oli kaunis kansi, hyvin suomalaisen näköinen järvimaisema Liettuasta - Maktövertagandet/Zdobycie wladzy, suurenmoinen esseekokoelma Mitt Europa/Rodzinna Europa... Opettelin puolaa alun perin vain voidakseni lukea nämä kolme kirjaa puolaksi. Ensi töikseni hankin ne vähistä opiskelijan rahoista itselleni alkukielellä, kun kieli alkoi sujua.

Odysseus Elytis? (Nahkean nasaalisella turkulaisen white trashin aksentilla:) Guga she shimmone o?

Isaac Bashevis Singer...en tiedä, en ole miestä paljoa lueskellut, mutta tiedän: aukko sivistyksessä.

Vicente Aleixandre, Saul Bellow, Eugenio Montale...outoa porukkaa. Bellowsta olen kuullut. Onko se se neuroottinen amerikanjuutalainen kirjailija, joka ei masturboi vasikanmaksaan eikä ole kirjoittanut Portnoyn tautia? Niin, ja mikä sen vasikanmaksaan masturboivan Portnoyn taudin kirjoittajan nimi oli? Isoveli luki sen kirjoja koko pirusti murrosikäisenä. Niissä naitiin. Murrosikäiset pojat pitävät romaaneista, joissa naidaan. Muistaakseni.

Eyvind Johnson ja Harry Martinson...no nih! Reino Vainio, matemaatikko, suositteli minulle Eyvind Johnsonia. Strändernas svall ei oikein suostunut menemään alas, mutta nuoruudenmuistelmat olivat nimiään myöten loistavia kirjoja: Här har du ditt liv!, Se dig inte om. Martinsonin Aniaraa yritin lukea liian nuorena. Ajattelin että se on vähän samanlaista tavaraa kuin Bo Carpelanin Myöhäiset äänet/Rösterna i den sena timmen, tai sen yhden rhodesialaisen tädin Shikasta, jotka myös luin liian nuorena. Äskettäin luin Aniaran uudestaan ja jopa pidin siitä.