Libertarismin perusvirhe

As long as it is understood that morality is a human construction influenced by human cultures, one can become more tolerant of other human belief systems, and thus other humans. But as soon as a group sets itself up to be the final moral arbiter of other people's actions, especially when its members believe they have discovered absolute standards of right and wrong, it is the beginning of the end of tolerance and thus, reason and rationality.

Michael Shermer

Vaikka libertarismi onkin sen tyyppistä kognitiivisen alaluokan (kiitos, Ilkka) hulluttelua, josta kirjoittaminen on ehdottomasti meidän ylhäisyytemme arvokkuuden alapuolella, en malta olla sanomatta, mikä on se libertarismin perusvirhe, joka tekee koko aatteesta totalitaarisen, niin vapaudenkaipuisina kuin sen kannattajat nimeään myöten esittäytyvätkin: käsitys, että juuri he tietävät meitä muita paremmin, mitä vapaus on. Libertaristit paheksuvat usein äänekkäästi ja moralistisesti sitä, että tietämättömät ihmiset kuvittelevat itsellään olevan oikeuksia esim. maksuttomaan perusopetukseen, työttömyyskorvaukseen, sosiaaliturvaan ym., eikä heille kelpaa argumentiksi se, että ihmiset ovat vapaissa vaaleissa äänestäneet edustajia, jotka ovat sitten perustuslaillisessa järjestyksessä päättäneet mm. sosiaalietuisuuksista. Libertaristien mielestä mm. nämä etuisuudet (ja niiden rahoittaminen veroilla) loukkaavat heidän käsitystään vapaudesta, ja että tämä loukkaus itsessään on riittävä syy sekä vastustaa näitä etuisuuksia että moraalisesti tuomita ihmisten halu pitää nämä etuisuudet, tai ainakin säilyttää periaatteessa oikeus tarvitessaan nauttia niitä hyväkseen.

Edustuksellisen demokratian ideana on se, että tunnustetaan ihmisillä olevan erilaisia käsityksiä ja määritelmiä vapaudelle ja oikeudelle, että nämä ristiriidat tunnustetaan ja että pyritään luomaan jonkinlainen toimiva kompromissi eri määritelmien välille. Vallan ja kansalaisten välinen vastakkainasettelu tunnustetaan, mutta sitä pyritään jatkuvasti lieventämään pitämällä auki mahdollisimman paljon konsultointikanavia, joiden avulla valta saa palautetta kentältä. Vapaa yhdistyselämä, lehdistö ym. ovat olemassa tätä varten, samoin tietysti ammattiyhdistysliike, tuo libertaristien verivihollinen.

Libertaristit sitä vastoin katsovat, että heillä on hallussaan lopullinen tieto siitä, mitä vapaus on, ts. he katsovat, että heillä yksin on hallussaan jokin sellainen politiikan keskeinen tavoitteenasettelu, josta ei voi neuvotella. Edustuksellisessa demokratiassa kaikki neuvottelemisen ja kompromissien yläpuolelle nostetut ja kiveen hakatut asiat ovat yhtä lailla kaikkien ulottumattomissa: perustuslakia voidaan muuttaa, mutta ainoastaan hyvin selvästi annetulla kansan valtakirjalla, määräenemmistöllä ja puolueiden yhteistyöllä. (Perustuslakiluonnoksen hyväksyttäminen kansanäänestyksellä ei tunnetusti ole kovin vierasta demokratioille yleensä, meillä sitä ei ole taidettu soveltaa.) Libertaristeille tämä ei kelpaa. Sen, joka keskustelee vapauden olemuksesta heidän kanssaan, tulee hyväksyä heidän määritelmänsä vapaudelle, aivan kuten bolsevikkien kanssa oli mahdollisuus yhteistyöhön vain sillä, joka hyväksyi heidän määritelmänsä hyvälle elämälle ja poliittisille tavoitteille. Toista mieltä oleva ei bolsevikeille ollut yksinkertaisesti henkilö, jolla nyt vain sattui olemaan toiset poliittiset tavoitteet. Toisia poliittisia tavoitteita ei saanut olla: sellaisiin pyrkivä oli joko harhaanjohdettu, "väärän tietoisuuden vallassa" ja valistuksen tarpeessa, tai sitten hän oli luokkavihollinen, siis sovittamattomasti vihollinen, joka oli asettunut taistelemaan Hyvää, Onnea ja Edistystä vastaan.

Libertaristien kanssa on mahdotonta väitellä siksi, että he pohjimmiltaan näkevät vapauden vihollisina kaikki, jotka eivät jaa heidän määritelmäänsä "vapauden" käsitteestä - siitäkin huolimatta, että kansa ei ole antanut heille valtakirjaa määritellä sitä. Jos joku ei koe "vapautta veroista", "vapautta huumekieltolaeista", "vapautta ay-liikkeen sortovallasta" tai "vapautta kaupankäynnin rajoituksista" (kaikkine ikävine yhteiskunnallisine seurauksineen, jotka ovat ilmeisiä kaikille muille paitsi libertaristeille itselleen, jotka kuvittelevat ihmisen "vapaudessa" muuttuvan kuin taikaiskusta paremmaksi ja vastuullisemmaksi kuin hän tässä yhteiskunnassa on) oman elämänsä kannalta merkittävinä vapauksina (ja rohkenee pitää oleellisempina vapauksina sitä, että saa verorahoilleen vastinetta, voi kasvattaa lapsensa huumeettomaan elämään, saa kuulua ay-liikkeeseen ja voi luottaa siihen, että kaupassa ei tuotevalvontajärjestelmän ansiosta myydä ihan mitä tahansa silmättömiä kloorisilakoita ja radioaktiivisia rapuja), hän on libertaristien mielestä sovittamaton vihollinen, jonka kanssa ei edes saa väitellä asiallisesti, jotta ei saisi vääräuskoisuuden tartuntaa.

Ainoa vapaus, jota libertaristin parhaassa mahdollisessa maailmassa saa ja kuuluu tavoitella, on se vapaus, jonka libertaristi on hienojen teorioittensa perusteella vapaudeksi määritellyt. Valitse millainen T-Ford kuin haluat, kunhan valitset mustan. Haluat sitten syödä millaista ruokaa tahansa, tarjolla on vain äiti Libertarian puppaamaa pullasuttua, siinäkin tapauksessa, että se ei oikeasti maistuisi kellekään. Toisin sanoen - libertarismi on totalitarismin kieroin muoto, aate, joka tekee itse vapauden käsitteestä totalitarismin välineen. Vastustaessaan "holhousta" libertaristi itse asiassa tulee holhonneeksi kansaa pahemmin kuin vihaamansa "sosiaalitantat" ikinä. Sosiaalitanttojen holhoustoiminta tapahtuu näet suorassa kosketuksessa yhteiskunnalliseen todellisuuteen, ja myös siihen todellisuuteen vastaten; libertaristeja todellisuus ei voisi vähemmän kiinnostaa, sillä jos se ei toimi heidän teorioittensa mukaisesti, he tulkitsevat asian niin, että todellisuus on väärässä - tai että jossain on sosialistisia sabotöörejä, jotka estävät todellisuutta tulemasta omaksi libertaristisen teorian mukaiseksi itsekseen.

Kun vähän pintaa rapsuttaa, huomaa heti, että kaikki yritykset toteuttaa libertarismia käytännössä johtaisivat totalitaarisen ajatuspoliisin syntymiseen. Tietenkään libertaristit eivät itse ymmärrä sitä, niin kauan kuin he eivät oikeasti joudu rakentamaan yhteiskuntaa. He päätyisivät poliisin perustamiseen käytännön pragmaattisena ratkaisuna. Mutta kannattaa miettiä, että myös kommunismin julmuudet saivat kaikki alkunsa käytännön pragmaattisista ratkaisuista, jotka olivat välttämättömiä, jotta oikealta tieltä kohti utopiaa ei harhauduttaisi. Libertaristi lähtee siitä, että kaikki luonnostaan haluavat vapautta juuri sellaisena kuin hän sen näkee. Todellisuudessa hän joutuisi huomaamaan, ettei näin suinkaan ole, vaan että monet ihan vilpittömästi haluavat sellaisia asioita, jotka hän on määritellyt kielletyiksi ja sosialistisiksi. Jos ihmiset hänen vapaudessaan jatkaisivat niiden haluamista, hänellä olisi tasan kaksi vaihtoehtoa: antaa ihmisten omatoimisesti organisoitua "sosialistisiksi" yhteenliittymiksi, mikä tietenkin merkitsisi, että kielletty "sosialismi" pilaisi ihanteellisen libertarian; tai sitten estää tällaisten yhteenliittymien syntyminen kovalla kädellä ja totalitaarisella poliisilla. Kolmatta vaihtoehtoa ei käytännössä ole, paitsi libertarismista luopuminen ja edustuksellisen demokratian lusikan ottaminen kauniiseen käteen.

Libertaristit itsekin allekirjoittanevat periaatteessa sen ajatuksen, että vapautta saa olla juuri niin paljon kuin sitä voi olla muiden vapautta loukkaamatta. Nythän kuitenkin on niin, että ihmiset eivät ole yhtä mieltä siitä, mitä heidän vapauteensa kuuluu ja mikä heidän vapauttaan loukkaa, joten jonkinlainen kompromissi on välttämätön. Toistaiseksi edustuksellinen demokratia on osoittautunut pragmaattisesti ja käytännössä parhaaksi keinoksi selvittää, mikä yhteiskunnassa kansalaisen mielestä keskimäärin kuuluu hänen vapauteensa. Tämä ei kuitenkaan kelpaa libertaristeille, koska he katsovat itsellään olevan "tieteelliset" keinot selvittää, mikä on vapauden käsitteen "objektiivinen" sisältö - aivan kuin bolsevikit sanoivat "tieteellisen sosialismin" selvittävän, mitä kansa "objektiivisesti" haluaa.¨

Ei oikeastaan ihmetytä, että libertarismin ikoni Ayn Rand osoittautui käytännössä totalitaristiseksi kulttijohtajaksi. Vanhana osapäivätrekkerinä en voi olla virnuilematta siitä, että Randin lahko ilmeisesti saattoi käyttää itsestään nimitystä the collective, siis borgiyhteisö. Resistance is futile! You will be assimilated!

Merkillepantava on varsinkin seuraava sitaatti, joka kertoo, miten pahasti Ayn Randin lahkon jäsenet jäivät tuuliajolle kultin hajottua sisäisiin ristiriitoihinsa, kuten niille luojan kiitos loppujen lopuksi yleensä käy:

With the death of NBI, the Randian cultists were cast adrift, for the first time in a decade, to think for themselves. Generally, their personalities rebounded to their non-robotic, pre-Randian selves. But there were some unfortunate legacies of the cult. In the first place, there is the problem of what the Thomists call invincible ignorance. For many ex-cultists remain imbued with the Randian belief that every individual is armed with the means of spinning out all truths a priori from his own head – hence there is felt to be no need to learn the concrete facts about the real world, either about contemporary history or the laws of the social sciences. Armed with axiomatic first principles, many ex-Randians see no need of learning very much else.

(Sitaatissa mainittu NBI on Nathaniel Branden Institute, randilaisten lahkon keskusjärjestö.)

Yllä siteeratun tekstin kirjoittaja, Murray Rothbard, on itse libertaristi, joka esittää kainon toivomuksen, että libertaristit olisivat Randin lahkon antaman "rokotuksen" jälkeen "immuuneja" totalitarismille. Enpä itse juurikaan löisi vetoa mokoman puolesta. Yleisesti ottaen joustamattomat idealistit, jotka eivät kykene toimimaan vakiintuneen demokratian osana, eivät opi kaltaistensa virheistä. Esimerkiksi libertaristin on täysin turha odottaa tajuavan, miksi muut kuin aatteen miehet näkevät yhtäläisyyksiä libertaristin ja stalinistin välillä; ja kun yhtäläisyydet vääntää hänelle rautalangasta, hän syyttää vain - perustelutta - vastapuolta olkinukkeargumenttien esittämisestä. Itse asiassa hän joutuu jopa moraalisen närkästyksen valtaan sen johdosta, että toinen kehtaakin esittää mitään niin loukkaavaa. (Libertaristit yleensä kokevat suurena moraalisen närkästyksen aiheena sen, että heidän kanssaan kehdataan olla eri mieltä. Tässä suhteessa he muistuttavat paljon pohjoisirlantilaisia tasavaltalaisia.)

Kuka tahansa, joka on koskaan yrittänyt "keskustella" libertaristin kanssa, tietää hyvin, että muidenkin alalahkojen kuin randilaisuuden edustajille on tyypillistä juuri älyllisen uteliaisuuden mureneminen. "Auktoriteettien vastaisuus" tarkoittaa sitä, että asiantuntijatkin leimataan "auktoriteeteiksi", ja auktoriteetit ovat määritelmällisesti väärässä. Kyky myöntää se mahdollisuus, että itse oltaisiin väärässä ja tarvittaisiin lisätietoja asioista, on libertaristille vieras. Loppujen lopuksihan kaikki libertarismia edeltävä on määritelmällisesti väärässä olemista. Libertaristi säilyttää ne tiedot, mielipiteet ja provinsiaaliset ennakkoluulot, jotka hänellä oli ennen libertaristiksi kääntymistä - niiden täytyy olla hyviä ja oikein, koska juuri niiden ansiosta hän onnistui elämässään ohjautumaan Totuuden Lähteelle - mutta ei enää sen jälkeen kykene pitämään mieltään avoimena uusille opeille eikä pysty enää innostumaan mistään uusista ideoista.

Tämän takia muuten libertaristit ovat yleensä niissä käsityksissään, jotka eivät suoraan kuulu heidän libertarisminsa piiriin, melkoisen tavanomaisia ja latteita oikeistolaisia - esimerkiksi heidän historiankäsitykseensä saattaa sisältyä äärioikeistolaisten mytologioiden aineksia. Ei myöskään ole yllättävää, että libertaristit, ns. antihörhöt ja selvästi rasistiset äärioikeistolaiset ovat ainakin sivujensa linkityksen perusteella jolleivät nyt yksi yhteen samaa porukkaa, niin ainakin osa samaa alakulttuuria, eivätkä vastusta toisiaan mitenkään erityisen ehdottomasti tai periaatteellisesti. Itse asiassa libertarismi saattaakin olla konventionaalisemmin äärioikeistolaisissa piireissä kasvaneen nuoren henkilön viimeinen hätäkeino, kun hän kotiansarista suureen maailmaan jouduttuaan, yleiskeskiluokkaisen vapaamielisyyden paineessa, yrittää säilyttää "oman itsensä", ts. kotipiirissä omaksutun äärioikeistolaisen maailmankuvan. Libertarismi toimii pseudointellektuaalisena menetelmänä, jolla hän selittää itselleen, että hänen provinsiaalinen äärioikeistolaisuutensa onkin liberaalisuutta, vieläpä sitä ainoaa oikeaa liberaalisuutta.

Kuten hra Syreeni tuossa lähettämässään kirjeessä selvitti, "Svenne Jönssoniksi" nimittämäni nuorukainen ei osaa omaksua vaikutteita edes toiselta libertaristilta, vaan torjuu tämänkin puheet heittelemällä ritualistisesti iskusanoja "argumentum ad hominem", "argumentum ad misericordiam", "olkinukke" jne.

Se, joka luulee löytäneensä totuuden, menettää kyvyn etsiä totuutta ja uteliaisuutensa. Siksi libertarismi on henkisesti rampauttava älyn tauti, jota tulee vastustaa, heh, jo isänmaamme kilpailukyvyn nimissä - tarvitsemmehan innovatiivisuutta. Tai no, tauti on väärä ilmaus. Pikemminkin sanoisin, että kun ihmisestä tulee libertaristi, hänen älynsä romahtaa leimuavasta (ja protuberansseille, flarepurkauksille ja muille muutoksille alttiista) tähdestä mustaksi aukoksi. Tähän vertauskuvaan sopii hyvin se, mitä tuossa ylempänä sanoin libertaristin ennakkoluulojen säilymisestä ja maailmankuvan jämähtämisestä: kaikki tuollainen jäätyy kiinni mustan aukon tapahtumahorisonttiin ja lähettää siinä säteilyään loputtomiin.