Minä ja Tylkkäri

Tommipommi miettii, kirjoittelinko Turun ylioppilaslehteen 1990 maailmankatsomuksellisia vuodatuksia. Nyt kun mietin, niin muistaakseni en. Julkaisin joskus vuonna 1989, kun talvisodan syttymisen muistoa juhlittiin suurella ilojuhlalla, isänmaasuhdettani pohtivan paatoksellisen runon. Vuonna 1988 kirjoitin muistosanat Franz Josef Straussille. Jossain välissä kirjoitin myös Þórbergur Þórðarsonista, joka on edelleenkin islantilaisista kirjailijoista suosikkini - joskus pitäisi kirjoittaa hänestä jotain, vaikka kaveri olikin todella viimeisen päälle vedetty prototyyppi kaikille Kokkarisen Ilkan painajaisunien pienille punaisille humanistipiruille: spiritisti, buddhisti, stalinisti, animisti ja tieteellinen rationalisti yhtaikaa (ja mikäli sanotte, että tällainen yhdistelmä ei ole mahdollinen, huomaa, ettette ole lukeneet Bréf til Lárua). Muuten, Þórbergurin kirjoituksia minun olisi pitänyt lukea tarkemmin silloin nuorena poikana, koska hän jos kuka oli nuorten naisten pahistisen fasuuden ATM-uhri, ainakin kirjasta Íslenzkur aðall päätellen. (Ilmankos mies sitten tärähti niin perusteellisesti.) Mutta mitään maailmankatsomuksellista en tainnut väsäillä, ne ajat olivat olleet aiemmin. Vuonna 1991 aloin kirjoittaa Itä-Eurooppa -juttuja Ny Tidiin, jolloin en katsonut enää tarvitsevani tylkkäreitä enkä muitakaan ylkkäreitä. Mutta sen vuoksi sitten vieraannuin myös islannin kielestä, surullista kyllä. Olen unohtanut enemmän kieliä kuin monet eläissään oppivatkaan. Pitäisi lopultakin hankkia lisää saagojakin taskupainoksina. Toistaiseksi minulla ei ole kuin Laxdæla ja Brennu-Njáls saga, ja nekin ties missä.

Lohdutukseksi kuitenkin tuorein kirjoitukseni Tylkkäriin - yleisönosastolle. Valitettavasti se ei ole saatavissa alkuperäismuodossaan, ainoastaan toimituksen lyhentämänä.

Tylkkärissä 22/02 kirjoitti kolumnisti Heidi Laaksonen hänen seuraansa tunkeutuvien miesten kel­vottomuudesta. Kuulemme seuraan änkeää aina juoppoja, mielisairaita tai ainakin rumia ja lihavia. Pitäisi tiem­mä olla komeaa ja älykästä, ja sellaisia ei löydy tältä puolen rapakkoa.

Minun tekisi mieli uskoa, että tämä kolumni on tarkoitettu jonkinlaiseksi ironiaksi. Ilkeämielisenä miehenä aion kuitenkin ottaa Laaksosen turhautuneen mouruamisen vakavasti.

Jos joku mies kirjoittaisi samansuuntaista tekstiä naisista - siitä, kuinka kaikki hänen kohtaamansa naiset ovat aina rumia, tyhmiä, kännissä tai hulluja - niin sekä Laaksosen kaltaiset naiset että heitä hännystelevät [tästä kohdasta unohtui sana miehet] rientäisivät porukalla pilkkaamaan moista saamatonta tuhkamunaa ja leimaisivat hänet saman tien: tokihan tuollaisessa miehessä täytyy olla jotain pahasti vialla, kun ei se edes naista saa, se on varmasti naisvihaaja ja sovinisti, ja jos se on sovinisti, niin sitten se varmaan myös kannattaa ydinvoimaa ja metsästää haulikolla valkoselkätikkoja.

Naisille moinen rimanalitus sitä vastoin sallitaan. On kuvaavaa, että Laaksonen laskee mielisairaat, juopot ja lihavat miehet samaan ali-ihmisten kategoriaan. Jos joku mies kirjoittaisi lihavista naisista yhtä leimaa­vasti, millaisen mekkalan hän nostaisikaan.

Kyllä ne normaalitkin miehet sieltä maailmalta löytyvät. Ne vain luultavasti ovat kuitenkin Heidi-neidille liian rumia tai lihavia. Liian hikisiä tai epätrendikkäitä.

Leikki sikseen. Millä älyllä Heidi kehtaa mankua itselleen älykästä miestä, kun hänen oma älynsä ja arvostelukykynsä pettää näin pahasti? Tyttöjen kanssa kaljalla voi kyllä puhua lapsellisia tyhmyyksiä, mutta ei nyt sentään niin lapsellinen pidä olla, että niistä väsää oikein lehtijutun.

Sain tästä palautteesta paljon kiitosta ja selkääntaputuksia - miehiltä.