Tiedemies...

...heitti blogissaan kysymyksen, onko ruotsin opetus oikeasti poliittisesti arka aihe. Minusta tuntuu, että ennen Suomalaisuuden liiton vuonna 1985 alkanutta kampanjointia se ei ollut, mutta sen jälkeen siitä on tullut sellainen. Yläastekakarana Savossa olisin saattanut kannattaakin ruotsin opetuksen poistamista, koska halusin mieluummin opetella saksaa (no, kuten tunnettua, opinhan minä sitä saksaakin, sekä erinäisiä muitakin kieliä, eikä ruotsista ollut varsinaista haittaakaan). Tuolloin, juuri ennen Suomalaisuuden liiton hurrivihakampanjoja, väärä epäisänmaallinen tietoisuus oli niin syvällä savolaisjunttien verissä, että monet kehtasivatkin pitää ruotsia käytännöllisesti hyödyllisenä kielenä, koska heillä oli sukulaisia Ruotsissa. Itse asiassa oma päätökseni mennä Åbo Akademihin oli suoraan tulosta Suomalaisuuden liiton ensimmäisestä hurrivihakampanjasta. Olin tietysti oppinut ruotsin tavallisen hyvin siksi, että ruotsi oli kouluaine, ja se, mitä koulussa opetetaan, opitaan, koska se, mitä koulussa opetetaan, on tapana oppia, ainakin meidän suvussa. Kun muistetaan, miten huonot välit minulla oli murrosiässä isäukkooni ja miten aitosuomalainen kotikasvatukseni oli, on todellinen Jumalan ihme, että olen päätynyt toiseen äärimmäisyyteen - tulee muistaa, että esimerkiksi uskonnollisuuden ja alkoholittomuuden suhteen olen pitäytynyt suuremmin kapinoimatta kodin arvoissa. Mutta hurrivihaajat ja ns. "pakkoruotsin" vastustajat ovat jokseenkin poikkeuksetta joko selvästi tasapainottomia taparikollisia, provinsiaalisten ennakkoluulojen sokaisemia mitättömyyksiä, äärioikeistolaisia kiihkoilijoita (joita ei välttämättä voi kovin helposti erottaa tasapainottomista taparikollisista) tai sitten kansainvälisellä massakulttuurilla aivopestyjä amerikkalaisiksi pyrkijöitä (joita ei välttämättä voi kovin helposti erottaa provinsiaalisten ennakkoluulojen sokaisemista mitättömyyksistä). Vanhalle nörttipingolle tällaiseen porukkaan samastuminen on tasan yhtä mahdotonta kuin tarkkiksen nyrkkisankarien sympatisoiminen, varsinkin kun Suomalaisuuden liiton julkaisutoiminta on Tony Halme -faneille suunnattua isänmaallis-oikeistolaista propagandakirjallisuutta à la Suomalaisia soturikohtaloita. (Hupaisaa kyllä, liiton ainoa tarpeellinen julkaisu, Sukunimiopas, näkyy olevan loppuunmyyty. Siinä on sekä luettelo suojatuista sukunimistä että käytöstä pois jääneitä sukunimiä, joita suositellaan elvytettäviksi. Jos tarvitsette persoonallisia nimiä - jotain parempaa kuin Jussi Makkonen tai Tahvo Virtanen, ja jotain vähemmän kömpelöä ja teennäistä kuin Mauri Sariolan surullisen kuuluisat Patamaat ja Susikosket - kaunokirjallisen teoksen henkilöille, Sukunimioppaan puolelta niitä löytyy. Suojatut sukunimet taas kannattaa välttää, jottei tulisi herjaussyytteitä.)

Poikkeuksetta kellään näistä ihmisistä ei ole minkäänlaista myönteistä kulttuurista tavoitetta, ainoastaan epämääräisiä lupauksia siitä, että ruotsista luopuminen johtaisi oleellisiin parannuksiin suomalaisten kielitaidossa. Itse asiassa suomalaisten kielitaito on varsin hyvä, ja olisi parempi, jos kielialan hommista maksettaisiin paremmin. Monipuolisen kieliosaamisen tarpeesta puhutaan paljon juhlapuheissa, mutta niin kauan kuin se ei näy alan palkkauksessa, on aivan turha urputtaa, että muka hurrit estävät suomalaisia oppimasta kieliä. Se porukka, joka "pakkoruotsista" inisee, on ihan oikeasti liian tyhmää, sivistymätöntä, lyhytjännitteistä ja typerää oppimaan muitakaan kieliä - ja on itse asiassa hyvin kuvaavaa, että pakkoiiriä vastustaa Irlannissa tasan sama porukka tasan samanlaisin argumentein, vaikka kansalliskieliargumentin luulisi siellä kääntyvän nurinniskoin. Kummassakin maassa B-joukkue haluaa muuttaa säännöt sellaisiksi, että he pääsisivät A-joukkueeseen.

Sinänsähän pakollisesta kouluruotsista luopuminen johtaisi nimenomaan de facto -etuoikeuksien syntymiseen ruotsinkielisille, koska perustuslain määräys kansalliskielten tasa-arvosta ei muuttuisi miksikään - ruotsi olisi ja pysyisi työllistymisvalttina ainakin valtion viroissa. Hurrivihaajien lopullisena tavoitteenahan on juuri tämän määräyksen poistaminen. Mutta se olisi ihan lakiteknisesti kiintoisa tilanne, koska silloin jouduttaisiin vastaamaan kysymykseen: voidaanko miltään kansalaisryhmältä viedä sille kertaalleen perustuslailla myönnetty oikeus? Vanhoja oikeuksia ei voida viedä, ainoastaan uusia myöntää: tie on yksisuuntainen. Aatelisten etuoikeuksia ei viedä, vaan kaikista tehdään aatelisia. Vapaiden miesten etuoikeuksia ei viedä, vaan orjista tehdään vapaita miehiä. Miehiltä ei viedä etuoikeuksia, vaan naisille annetaan miesten oikeudet. Venäjästä, jiddishistä, romanikielestä ja saamesta voidaan tehdä virallisia kieliä, mutta ruotsista (tai suomesta) ei voitane enää tehdä epävirallista kieltä. Ainoa tapa toteuttaa hurrivihaajien unelma olisi perustaa Suomeen kansalliskieltä tai virallista kieltä korkeampi kategoria, esimerkiksi "kansallisuuksien keskinäisen yhteydenpidon kieli" (kuten venäjä oli Neuvostoliitossa), ja määrätä tämä asema suomelle. Toinen mahdollisuus olisi määritellä uusi kansalaisoikeus: oikeus olla kuulematta toista kansalliskieltä kotiympäristössään. Tasapuolisuuden vuoksi tämä oikeus olisi pakko myöntää myös ruotsinkielisille, mistä seuraisi käytännössä varsin pian, että suuri osa rannikosta pitäisi Ahvenanmaan tapaan erottaa Suomesta jonkinlaiseksi autonomiseksi neuvostotasavallaksi, jossa ei sitten taas saisi puhua ollenkaan suomea.

Sanalla sanoen: nykyinen järjestelmä on pragmaattisesti aika hyvä, eikä ole mitään asiallista syytä ruveta muuttamaan sitä vain siksi, että kourallinen toistaitoista katuojan rahvasta ei neuroosiensa takia tahdo kuulla sanaakaan ruotsia elinympäristössään. Jos neurootikoille halutaan olla mieliksi, päädytään rämpimään yhä uusien ja uusien järjettömien lakien suossa, koska ensimmäisestä neurootikkojen läpiajamasta laista seuraa mitä todennäköisimmin odottamattomia haittoja, joita joudutaan paikkaamaan uusilla laeilla.

Jos kertaalleen myönnetyt kansalaisoikeudet viedään, se on hyvin mielenkiintoinen ennakkotapaus. Se näet avaa mahdollisuudet esimerkiksi viedä naisilta äänioikeus. Itse asiassa, jos suomesta tehdään ainoa virallinen kieli, taidankin jäädä tähän maahan, koska oletan, että silloin voin ryhtyä ajamaan naisten äänioikeuden poistamista: perustan Mieheläisyyden liiton, tai vaikkapa Fallokraattisen federaation, jonka tavoitteena on naisten etuoikeuksien poistaminen. Kuten blogimaailmastakin näkyy, Mieheläisyyden liitolle löytyisi kannatusta laajoista kansalaispiireistä, mitä todennäköisimmin huomattavasti enemmän kuin Suomalaisuuden liitolle, ja kun Suomalaisuuden liitto olisi järjestänyt lakitekniset esteet pois tieltä ennakkotapauksellaan, vain taivas olisi rajana fallokratian restauraatiolle.