Paul Theroux Afrikassa

Lukaisin peräti kahteen tai kolmeen otteeseen Theroux'n uuden matkakirjan Dark Star Safari, jossa hän toteutti oman Kap-Kairo -suunnitelmansa, tosin päinvastaiseen suuntaan: hän aloitti Kairosta ja päätyi Kapkaupunkiin. Itse kullakin lienee oikeus tehdä hänen näkemästään omat johtopäätöksensä; en tiedä pitäisikö kehitysapu suorastaan lopettaa, mutta totta on että nykyisellään se on lähinnä akuuttia kriisinhallintaa, joka on omiaan vain pönkittämään kroonista pahoinvointia. Mutta nyt ainakin on selvää, että islamilla on oikeasti merkittävä sosiaalinen rooli ainakin mustassa Afrikassa: muslimimaissa Theroux kohtaa itsevarmoja ja järkeviä ihmisiä, lujia sosiaalisia siteitä ja toimivan yhteiskunnan - esimerkiksi Sudanissa paikallinen intellektuelli toteaa hänelle, että Hasan Turabin inspiroima kiihkomuslimihallituskin on hiljakseen murenemassa, koska yhteisöllisyys on liian vahva ja kansa uskoo pohjimmiltaan tietävänsä mullahinretkuja paremmin, mikä on oikeaa islamia - mutta yli-innokkaiden eurooppalaisten ja amerikkalaisten protestanttisaarnaajien kristinusko ainoastaan pahentaa yleistä kaaosta ja rappiota.

Ylläolevaa ei tietenkään tule tulkita siten, että yrittäisin romanttisesti ihannoida yhteisöllisyyttä, asettaa Gemeinschaftin Gesellschaftin yläpuolelle. Afrikan maissa vain Gesellschaft ei ole varteenotettavana mahdollisuutena muiden kuin eliittien ulottuvilla, joten kansa joutuu tyytymään yhteisöllisyyteen paremman järjestyksen puutteessa. Valtio on loppujen lopuksi parempi vaihtoehto kuin kaikenlaiset orgaaniset yhteisöt, mutta valtiokin tarvitsee legitimiteettinsä: valtio on voitava uskottavasti selittää orgaanisten yhteisöjen kehityksen luonnolliseksi päätepisteeksi. Kaikki perustuslait lähtevät siitä fiktiosta, että heimoyhteisöjen viisaat miehet kokoontuivat käräjäkiville perustamaan Yliheimokseen Valtion. Jotta valtio voisi pysyä pystyssä, kansalaisten on jollain tavalla uskottava - voitava uskoa - tämä fiktio. Afrikan maita ei kuitenkaan millään konstilla voi uskottavasti selittää orgaanisesti yhteisöistä kehkeytyneiksi, koska ne lohkottiin siirtomaavaltioiden kesken sen jälkeen kun Afrikan omat valtiomuodostelmat oli suurimmaksi osaksi tuhottu.

Matti Kuusi sanoi joskus, että Afrikan ongelmat parantuisivat paljon paremmin yhteisafrikkalaisten sananlaskujen - esim. Lähettilään päähän ei isketä haavaa on Kuusen mukaan sananlasku, joka tunnetaan kaikista tärkeimmistä afrikkalaisista kielistä - sisältämän viisauden kuin Moskovan, Washingtonin ja Pekingin iskulauseiden voimin. Theroux tuntuu olevan samalla kannalla: afrikkalaisille tulisi antaa mahdollisuus selvittää itse asiansa, ottaa vastuuta. Valitettavasti Afrikan nykyiset valtiot perustuvat siirtomaakauden rajoihin, ja valtiokoneisto on siirtomaavallan koneisto, joka vain on siirtynyt afrikkalaisten käsiin. Kielten tilkkutäkki tuo oman lisänsä ongelmiin. Usein sanotaan, että eurooppalaiset kielet ovat välttämättömiä sellaisten Baabelin tornien hallinnoimiseksi; mutta tämä ei aina pidä paikkaansa. Länsi-Afrikassa wolof on suuri kieli, jolla on kansan keskuudessa paljon käyttöä heimorajat ylittävänä lingua francana, mutta maat, joissa wolofia puhutaan, eivät ole tehneet paljoakaan wolofin kehittämiseksi yhteiseksi sivistyskieleksi - koska toinen tärkeimmistä wolof-maista on entinen brittiläinen, toinen entinen ranskalainen siirtomaa, ja eliitit puhuvat tietysti edelleen vanhojen siirtomaaisäntien kieltä!