Cléire-saaren kirous, osa tieskuinkapaljon

Nyt kun minulla on kolme kappaletta sitä Cléire-kirjaa, olen onnistunut olemaan hukkaamatta niistä ensimmäistäkään, mutta vaikka se on kämmenenkokoinen opus, jossa ei taida olla puoltatoistakaan sataa sivua, en ole vielä puolessavälissäkään. Ihan kuin kirja kävisi paksummaksi sitä mukaa kun sitä luen. Enimmäkseen siinä kerrotaan vain kyllästymiseen asti niitä tavanomaisia juttuja siitä, kuinka ennen vanhaan kalastettiin - tällä kertaa en ole tainnut törmätä yhteenkään turpeenkiskontakuvaukseen - mutta sen lisäksi siinä on kuvaus jostain käsittämättömästä oikeudenkäynnistä, johon kertoja - vanha kalastaja - venekuntineen onnistuu joutumaan. En oikein tajunnut, mikä heidän rikoksensa oli. Koko touhusta tulee tavattoman epätodellinen olo, koska ilmeisestikään kalastajat eivät ymmärrä sitä aivan kunnolla, varsinkaan kun englanti on vieras kieli. (Lisäys: Heidät jallitettiin ilmeisesti salakuljettamaan tupakkaa. He kyllä sitten selvisivät pelkällä varoituksella, koska olivat etukäteen juottaneet yhden lautamiehistä, ja tämä oli rehellinen mies, joka pysyi uskollisena lahjojalleen.)

Onhan siinä kiintoisaa murretta, mutta jollen pitäisi sitä kielenopiskelun kannalta tarpeellisena luettavana, en kyllä mokomaa jaksaisi. Tähän mennessä ainoa oikeasti kiinnostava iirinkielinen maaseutuelämäkerta - sellainen, jonka voisin kuvitella kääntäväni itse suomeksi - on Micí Mac Gabhannin Rotha Mór an tSaoil, koska siinä kerrotaan päähenkilön seikkailuista Klondyken kultakentillä.