Poptähtihaaveilijoita on lyötävä joka päivä

Jantusen Markku ja pari muuta blogistanilaista ovat kommentoineet Idols-ohjelmaa, jota televisiottomana en ole nähnyt, mutta jonka sisällöstä minulle on muodostunut varsin selkeä kuva toisen käden tietojen perusteella. Alan kallistua sille kannalle, että murskatessaan pikkulikkojen supertähtiunelmia julmalla kädellä se on oikeastaan ihan fiksu ja tarpeellinen ohjelma, jolla on kulttuurissamme paikka täytettävänä. Viihdetähdeksi tuppautuminen ilman minkäänlaisia lahjoja on nimittäin liian levinnyt unelma ja pilaa elämän nuorilta ihmisiltä syrjäyttämällä heidän mielestään realistiset ja yksilölliset haaveet. "Haluan filmitähdeksi" - niin kuin tuhannet muut. Minä en koskaan ole halunnut filmitähdeksi. Laulaa kyllä osaan ja mielelläni oppisin soittamaan jotain voidakseni laulaa tutuille ihmisille mielisävelmiäni iiriksi. (Itse asiassa viime keväänä olen laulanutkin keittiössä iiriksi Ruthille ja toiselle naapurilleni, kenialaistyttö Miriamille.) Totta kai haluan edelleenkin saada iirinkielisen nettiromaanini julkaistua paperilla, koska uskon, että se voisi oikeasti auttaa opettamaan nuorille ihmisille paremmin iiriä. Ehkä siinä on hieman narsismiakin mukana, mutta individualismi on parempi sana, koska se kuitenkin on oma haaveeni. Viihdetähtihaaveet eivät ole individualistisia, mutta narsistisia kyllä.

Kun nuoren nenäkkään tytön tähtihaaveet poljetaan saappailla lyttyyn, hänestä voi ehkä sen jälkeen tulla yksilöllinen ihminen eikä pelkkä kollektiivisten unelmien uusintaja. Mitä enemmän tyhmiä tähtihaaveita murskataan, sitä enemmän saamme karvaissa kokemuksissa viisastuneita nuoria ihmisiä. Näin on hyvä, näin pitääkin olla, ja tämä on Jumalasta. Kiittäkää siis Herraa.