Osaan espanjaa!

Tuli lukaistuksi loppuun tuo Unamunon San Manuel Bueno, mártir - vaikkei se ole kuin 40-sivuinen (ja silti muka "romaani"!), se on filosofisesti vaikea teksti, ja olen aika helkutin ylpeä siitä, että sain sen luettua loppuun lähes sanakirjaa plaraamatta.

Espanja ei ole vaikea kieli, sanotaan. Tietenkään se ei ole niin masentava kuin unkari tai baski, joiden silkka ulkonäkökin riittää masentamaan rohkeimmankin kielenopiskelijan - näissä kielissä ei ole mitään, mistä saisi oikeasti otteen. Ja se on sanottava, että iiriä opetellessa meni ihan oikeasti ikä ja terveys, aivan sananmukaisesti: koko kielioppi toimii niin vierailla periaatteilla, että meni vuosikausia sisäistää ne. Siltikin hyvän espanjan oppiminen on kiven takana.

Se, että sanavarasto on latinalaisperäinen, on nimittäin sekä siunaus että kirous. Kun mitä banaaleimmista ja konkreettisimmista arkipäivän toimista käytetään latinalaisperäisiä sanoja, sen toki ymmärtää, mutta kun itse joutuu kieltä käyttämään, on tavattoman vaikeaa tottua aktiivisesti muistamaan, että kouriintuntuvasta käytännön rakentamisesta - äijät muuraavat tiilestä jotain takapihagrilliä - käytetään latinalaisperäistä verbiä construir.