Lisää ininöitä

Suureksi liikutuksekseni olen huomannut, että kouristuksenomaisen lemmentuskani aiheuttama bloggailulakkoni ei yllättävästi pudottanutkaan minua listan kärjestä eikä vienyt minulta lukijoita. Olen vilpittämästi kiitollinen.

Olen koko viikonlopun itkeskellyt sitä, mitä minun olisi pitänyt sanoa Skotlannin kultaohdakkeelle, tai mitä haluan sanoa hänelle, jos hänet vielä näen. Tulos on tämä:

- että hänellä on tuhat hyvää syytä kieltäytyä sukupuoliyhdynnästä ja/tai/eli seurustelusta kanssani, eikä hänen tarvitse perustella päätöstään, mutta

- että olen hänelle vieläkin aika vihainen siitä, miten hän jätti vastaamatta sähköposteihini, koska pelkäsin oikeasti hänen jääneen auton alle tai liukastuneen polkupyörällään ja taittaneen niskansa, ja että minulla oli huono omatunto kun en seurannut häntä kotiin seksiä norkoillakseni, koska sitten olisin voinut ainakin olla varma siitä, että hän on hengissä, ja

- että olen kuitenkin pirun helpottunut kun tiedän hänen olevan hengissä.

Jos se nyt sitten oli hän, eikä kummitus. Jälkimmäinen mahdollisuus tuntuu yhtäkkiä pelottavan todennäköiseltä, ottaen huomioon, että kävin sunnuntaina Ivan Hlinkan kanssa katsomassa Solariksen uuden version.

Hieman kyllä ihmettelen, etteivät lemmentuskaiset parkaisuni ole herättäneet tämän enempää huomiota blogosfäärissä. Luulisi nyt piru vie teistä löytyvän sen verran, hm, human interest -harrastusta. Ainakin olettaisin yhden jos toisenkin aidosti yllättyneen siitä, että minustakin paljastuu inhimillisiä piirteitä.