Alemman tason miehen arkea

Googletinpas ihan vahingossa itseni sen neitokaisen oikein valokuvalliseen haastatteluun, johon silloin vuosi sitten (sattumoisin juuri tuon Myyrmannin jysärin päivänä) menin rakastumaan. Hengissä tuntuu tyttö olevan, mutta eipä vain treffien jälkeen vaivautunut ottamaan yhteyttä edes sen vertaa, että olisi kieltäytynyt vastaisista tapaamisista.

Nyt tosiaan vituttaa aivan täysillä. Tätä se ATM:n elämä on. Ihan OK jos ei halua tavata uudelleen. Senkin vielä sietää jos toinen haluaa pysytellä "vain ystävänä" (ottaen huomioon että hän on fiksu ja mielenkiintoinen tyyppi ihan akateemis-älylliseltä kannalta, juuri sen olisin tässä nimenomaisessa tapauksessa ollut valmis hyväksymään). Mutta me alemman tason miehethän emme kelpaa edes kaveriksi. Eikä meillä ole oikeutta odottaa sen vertaa ihmisiksi kohtelua, että toinen sanoisi "kiitos ei". Sen sijaan pitää viikkokausia surra ja pelätä, että on tapahtunut jotain kauheaa, kun viimeksi näki tytön pyöräilevän iljanteisilla syksyisillä kaduilla kotiinsa, eikä älynnyt edes lähteä sen perään pillua inumaan (jolloin olisi ainakin voinut olla varma, että se pääsi hengissä kotiin, viis pillusta).

Ja ennen kuin edes kysytte: kyllä vain, minä olen siihen vieläkin heikkona. En kai muuten vaivautuisi kiristelemään hampaitani ja kiroilemaan julkisella foorumilla. Kuten sanottu, se ei todellakaan ole niitä tyhmimpiäkään. Pitäisin minä sitä edelleen hyvänä tyyppinä, enkä ollenkaan "nuorten naisten fasistisen pahuuden" edustajana, jollen olisi näin vihainen sille siitä treffien jälkeisestä radiohiljaisuudesta.

PS: Nyt huomaan, että tuo lehti onkin julkaistu jo vuonna 2002. Eli tyttö saattaa sittenkin olla kuollut siksi, etten älynnyt seurata häntä kotiin. Voi vittu saatana perrrkele...

PPS: Mitä hittoa tuo neljän vuoden ero perheestä muuten tarkoittaa siinä haastattelussa? Oliko tässä taas joku naimisissa oleva naisenketale, joka "katseli ympärilleen" ennen kuin päätti palata takaisin vakiomiehelleen?